ISAAC HAYES: XL: Best Of

Arvio julkaistu Soundissa 01/2001.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
James Brownin jälkeen maailman sämplätyin artisti lienee Isaac Hayes. Omalle ikäluokalleni mies on tutumpi muun muassa Portisheadin, Massive Attackin, Ice Cuben ja Destiny's Childin levyiltä kuin omilta tuotoksiltaan ja onhan South Park -rooli Chefinä nostanut veteraanin uran jälleen uuteen nousuun.

Arvio

ISAAC HAYES
XL: Best Of
Stax

James Brownin jälkeen maailman sämplätyin artisti lienee Isaac Hayes. Omalle ikäluokalleni mies on tutumpi muun muassa Portisheadin, Massive Attackin, Ice Cuben ja Destiny's Childin levyiltä kuin omilta tuotoksiltaan ja onhan South Park -rooli Chefinä nostanut veteraanin uran jälleen uuteen nousuun. Tämä tupla-kokoelma esittelee Hayesin siinä pioneerin ja vaikuttajan valossa, mikä hän nykypäivän musiikintekijöille onkin kieltämättä ollut.
Soul-duo Sam & Daven biisintekijänä (yhdessä David Porterin kanssa) oppirahansa maksanut Hayes starttasi soolouransa 60-luvun lopulla. Debyytti-lp (1967) ei vielä antanut aihetta juhliin, mutta vuonna 1969 ilmestynyt Hot Buttered Soul sen teki. Albumia on kutsuttu "mustaksi Sgt. Pepperiksi", se lopetti singlejen valtakauden soul-musiikissa ja loi standardit pop & rock-kuvioissa jo vallalla olleelle albumikokonaisuus-ajattelulle. XL -koosteelle pitkäsoitolta on napattu upea Walk On By ja rankasti editoitu By The Time I Get To Phoenix. Alkuperäisellä versiolla kun on mittaa lähemmäs 19 minuuttia. Vuonna 1971 Blaxploitaatio-kuumeen kansallislauluksi kohonnut Theme From Shaft löytyy tietysti levyltä, kuten myös Dusty Springfieldin tunnetuksi tekemä The Look Of Love. Hayesin tuhman äänen myötä kappaleessa on roppakaupalla ylimääräisen latauksen mukanaan tuomaa käsinkosketeltavaa kosteutta. Sataprosenttista makuuhuonekamaa.
XL-kokoelman upein hetki on kuitenkin monumentaalinen Ike's Mood 1/ You've Lost That Loving Feeling, joka sulauttaa Hayesin oman fiilistelyn vanhaan Righteous Brothers -klassikkoon käsittämättömän tyylikkäästi.
Peräti 140 minuuttia kestävä XL kattaa sopivasti koko miehen Staxille levyttämän kultakauden1969-75, jonka jälkeen Hayes perusti oman levymerkin ja julkaisi muutamia ihan kelpo levytyksiä. Huippuvuosien kaltaisteen materiaaliin eivät Hayesin rahkeet enää riitäneet, joten tämä levy on nimensä mukainen. 

Lisää luettavaa