Jos tykkäätte Ballroom Blitzistä, 70-luvun Bowiesta ja Sueden esikaupunkiromantiikasta, niin tarttukaa ihmeessä Jann Wilden ja hänen uuden yhtyeensä levyyn. Se näyttää rumalta, mutta musiikki on tuoretta ja tarttuvaa.
Jann Wildellä on myös korvaa yksityiskohdille, esimerkiksi hienon Deimos & Phobosin laulu on kaiutettu ihan kuin varhaisilla Bowie-levyillä ja kiekon nimibiisi tykyttää Sigue Sigue Sputnikin tavoin. She’s A Killer voisi olla sattumalta löytynyt Suede-demo ja The Motion Picture suorastaan tuhlailee ensiluokkaisia melodioita. Levyn loppukiri on rohkea, mutta kantaa maaliin asti.
Neon City Rockers -albumilla lymyää ilahduttavan monia hyviä popbiisejä, eivätkä ne kaikki edes ole samanlaisia. Tuhnuisessa tuotannossa olisi paljonkin parantamisen varaa, mutta on myös kiva kuunnella levyä, joka kuulostaa bändin soittamalta, ei tietokoneohjelmilla tuunatulta. Kappaleiden tekstit satavat niskaan silkkana hölynpölynä, mutta oliko Marc Bolanillakaan mitään sanomista?
Jann Wilde And The Neon Comets onnistuu albumillaan lähes erinomaisesti. Toisaalta yhtye itse on pahin vihollisensa. Halpa kansi, epäonnistunut imago ja keikat Twisted Sisterin kanssa eivät paranna ryhmän asemaa mahdollisen yleisön silmissä.