JORMAS: Saat miehen Rööperiin – Kaikki levytykset 1965-68

Olen jo pitkään ihmetellyt sitä välinpitämättömyyttä, jolla suomalaiset levy-yhtiöt suhtautuvat kokoelmalevyjen tekoon. Viime vuosina maailmalla hyvinkin korkealle kohonneet pop-historian paketoinnin standardit eivät pahemmin ole meikäläisiä vanhoilla hiteillä rahastajia huolettaneet. Suomalainen tapa tuoda popin ja iskelmän menneisyys ihmisten ulottuville on karu: ilmeisimmät biisit purkkiin, hätäistä ylistysvirttä kansiteksteiksi, sekaan kuvia levynkansista ja mukaan teksti: "näitäkin voi ostaa". Kahden cd:n mittainen yhteenveto suomalaisen 1960-luvun keskeisiin nimiin kuuluvan Jormas-yhtyeen taipaleesta on valon tuikahdus yleisen kokoelmasurkeuden keskellä.
Saat miehen Rööperiin toimii niin kuin nykyaikaisen kokoelman pitääkin. Hommaan on tartuttu vakaalla niskapersusotteella, johon hulluimmallakaan fanilla tuskin on hirveästi lisäämistä. Kaikki Jormasin 60-luvun studiolevytykset on puleerattu teknisesti hyvään kuosiin, mukaan on tuikattu muutamat mainiot live-kuriositeetit ja koko komeus on kääritty sekä toimituksellisesti että visuaalisesti asialliseen pakettiin. Aihe on niin sanotusti loppuun käsitelty ja halukkaat voivat suorittaa hyvin pohjustetun pulahduksen sinivalkoisen popin oppivuosiin. Koko hanke on toteutettu fanihenkisesti paneutuen, mistä seuraa sekä hyvää että huonoa. Positiivista on edellä kuvattu pyrkimys definitiivisyyteen. Huonoa puolestaan kansitekstien kritiikitön hehkutus ja lievä suhteellisuudentajun puute. Fanzineista ja fanaatikkoympyröistä tuttu knoppitiedon vyöry saa koomisia piirteitä kun Jormas-historiikin olennaiset käänteet kerrotaan vaimojen katkenneiden jalkojen ja muiden epäolennaisuuksien seassa. Yksi unohtunut valokuva ja kansivihkon kapulakielinen friikkiys ovat kuitenkin pieniä miinuksia: iso käsi Juha Nikulaiselle hyvästä työstä!
Entäpä itse asia eli Jormas? Sisältääkö Saat miehen Rööperiin hyvää musiikkia? Nyt siirrymme kiharaisemmalle makuasioiden ja vaihtoehtoisten näkökulmien alueelle. Jos tunnet omakohtaista nostalgiaa Jormasia kohtaan, tai jos olet erityisen kiinnostunut 1960-luvusta ja erityisesti suomalaisen popin vaiheista, on tämä tupla järkevä hankinta – muussa tapauksessa ei. Historiallista merkittävyyttähän Jormasista ei puutu, siksi musertava yhtyeen henkilögalleria on. Pepe Willberg, Raul Wickström, Hasse Walli, Ronnie Österberg ja Matti Oiling ovat tämän tarinan tärkeitä hahmoja, ja he ovat kaikki tehneet myös kuolematonta musiikkia. Rohkenen kuitenkin väittää, että kaikkien kirkkaimmat levytetyt tähtihetket ovat jossakin muualla kuin Jormas-katalogissa. Itse kuuntelen Jormasia ajanhengen ja historiallisen jatkumon osana, jonka olennaiset hyveet ovat kaikkien tiedossa. Kurt Mattson rokkasi rummuissa, yhtyeen r&b:sta harmoniapoppiin ulottunut cover-materiaalia oli suhteellisen stailia ja Willberg oli jo tuolloin lahjakas laulaja. Epäkohdatkin ovat ilmeisiä: tönkköä englantia ja tumppua soundia piisaa.
Kokoelman kakkoslevyllä huseeraavaa toista Jormas-inkarnaatiota on perinteisesti pidetty väkinäisenä verrattuna alkuperäiseen Jim& The Beatmakersin ja Islandersin fuusioitumisen hedelmään. Oiling, Mamba Koskinen ja muut myöhäis-Jormat ovat ruotsalaistuottajien ohjauksessa tähdänneet varmasti korkealle, mutta kova yritys ei useinkaan takaa taiteellista onnistumista. Umpikankealla englannilla väännetty I Loved My Horse on kuvaava esimerkki yhtyeen loppukauden puserruksesta. Tagesiin ja muihin ajan ruotsalaisiin huippuihin verrattuna Jormas oli ainakin levyllä kömpelö ja kökkö, eikä yhtyeen kuuluisa ylivoima suhteessa kotimaisiin kilpailijoihinkaan ole selviö. Jos Jormasin rinnalla pyöräyttelee esimerkiksi Ernosin ja New Joysin parhaita paloja, ei bändin kohuttu stemmalaulu kuulosta kovinkaan kaksiselta.
Oma totuuteni Jormasin tuotannosta on tylsä: historiallisesti kiintoisan kokoelman nimeenkin ympätyt iskelmäklassikot ovat oikeasti levyn painavinta antia. Kannoilla kipittävät Twist To The Locomotive -rynkytys ja kunnianhimoinen Beach Boys -versio Taivas vain tietää. Kaukaa helmien takaa valuu hellyttävä, mutta vakavista lastentaudeista kärsivä pop-laulujen katras. Musiikin nostalgisesta vetovoimasta en voi sanoa mitään. Kun Jormas oli parhaimmillaan, minä olin nolla.