Levyarvio: Cullen Omori säästelee tuoreita ideoita – Albumimittainen raukeus ei kiehdo vaan puuduttaa

Cullen Omori
The Diet
Sub Pop

Cullen Omori työstää hieman Mind Games/Walls And Bridges -kauden John Lennonia muistuttavaa glampoppiaan nyt neljännellä albumilla. Vaikka chicagolaisten teinipoikien Smith Westerns -bändin debyytti (2009) kuulosti lähinnä The Black Lipsin garage rock -remellykseltä, löytyi nykyinen resepti jo yhtyeen positiivista huomiota herättäneelle toiselle pitkäsoitolle Dye It Blonde (2011).

Smith Westerns hajosi laimeahkon Soft Will -levyn (2013) jälkeen, mutta Omorin soolodebyytti New Miseryn (2016) huolella kypsytelty kappalemateriaali, modernimpi tuotanto sekä etenkin Orchestral Manoeuvres In The Darkilta kuulostava Cinnamon nostivat sooloälpee numero kakkoseen kohdistuneita odotuksia.

Kitaravetoisella The Dietillä Omorin ura ottaa valitettavaa takapakkia, eikä levy useammankaan kuuntelukerran jälkeen kolise. Varmaan kiehtovan dekadentiksi tarkoitettu raukeus kuulostaa albumimitassa harmillisen puuduttavalta. Vaikka biiseissä ei ole mitään erityistä vikaa, useat niistä suorastaan laahaavat ja tuoreita ideoita on todella säännöstelty. Kokonaisuudesta erilleen poimittuina Four Years, Happiness Reigns ja Millennial Geishas toimivat kelvollisina vanhanaikaisina popviisuina.