Kaunis, tunteellinen dreampop. Mitä tulee mieleen? Kaikuja, risteileviä pilviä, hentoja lauluääniä, biisittömiä biisejä, yksinkertaisia sanoja rakkaudesta. Että se kaikki kuulostaa aina ihan samalta. Joo, paitsi että Julius Komsin Lapsihymy ei kuulosta.
Muutama vuosi sitten Suomessa alkoi nousta esiin musiikintekijöitä, joita yhdisti paitsi herkkyys, myös poikkeuksellinen tuotannollinen osaaminen. Tomppabeats, olli ja Lapsihymy loivat ääntä, jota oli vaikea uskoa alle parikymppisten, vasta uransa alussa olevien ihmisten tekemäksi.
Minkälaista se ääni sitten on? Collection 2.5:n suhteen melkoista sekamelskaa. Levyllä kuullaan indiepoppia, elokuvallisia välikkeitä, jopa perinteinen särökitarametakointi ja muutama aivan upea, sampleista koottu poplaulu, jotka tuovat mieleen australialaisen Pogon vuosikymmenen vaihteessa tekemät Walt Disney -kudelmat.
Levyn kaksi ensimmäistä kappaletta, What Happens When We Reach For Each Other ja Just Me And The Sky ovat ihastuttavimpia Suomessa tehtyjä biisejä kuukausiin, mikä panee myös sadattelemaan levyn suurinta heikkoutta. Se on nimittäin ennemminkin showreel: kokoelma ääniä, tunnelmia ja ideoita, jotka eivät pääse kasvamaan tai kehittymään.
Olisipa upeaa, jos Lapsihymyn musiikin perusyksikkö olisi albumi eikä yksittäinen biisi.