80-luvun lopussa nähtiin Levyraadissa musiikkiesitys nimeltä Kuminen mies. Kappale ei miellyttänyt erityisesti makutuomari Klaus Järvistä. Näistä ajoista Kumikameli on jolkotellut pitkän matkan, jonka varrella tuotanto on ehtinyt vaihtua jopa huolestuttavan kuuntelijaystävälliseen suuntaan.
Mutta eipä hätää, räyhä on tehnyt paluun. Punk- ja hard rock -soundeja yhdistelevällä levyllä pohjoiskarjalainen elastinen pitkäkaula on raivokkaampi kuin aikoihin. Tempo on kiivas eikä havaittavissa ole muutenkaan ikääntymisen merkkejä. Levyn kunkkubiisi Narsistiset natsit potkaisee väärämieliset ähöttäjät ilmaan AC/DC-huutojen siivittämänä. Valtit taas tarjoilee ämpärillisen vinksahtaneita sävelkulkuja ja muita epämusiikillisia herkkuja.
Ironiset purkaukset ja verbaaliakrobatia ovat olleet aina bändin parasta antia. Myös vanhakantaiset opit on käännetty uusissa ralleissa päälaelleen. Maltti olisi ehkä sittenkin ollut valttia, sillä loppua kohden itseään toistavat jykevät Kotiteollisuus-henkiset riffit hieman puuduttavat. Kirppusirkus tarjoilee kuitenkin parhaimmillaan varsin vinkeää materiaalia, josta voi saada miellyttävän, pitkäkestoisen krapulan.
