KUMIKAMELI: Oparin aarteet

Kumikameli on yksi suomalaisen rockin parhaiten varjelluita salaisuuksia, mutta olisiko yhtyeen aika nyt koittanut? Oparin aarteet sisältää kaiken sen, mikä tästä viisitoista vuotta sitten Joensuussa syntyneestä kummajaisesta tekee niin kiehtovan eli Toppo Koposen itäsuomalaispsykedeliset tekstit, avoin haistattelu kaikille todennäköisille ratkaisuille ja sellainen melankolisen ja hauskan sekainen pohjaväre. Ilman ensimmäistäkään kompromissia kokonaisuus on kuitenkin entistä kuunneltavampi ja se toimii myös erillisinä musiikkiesityksinä eikä vain sen arvaamattoman hörhölauman tekosina. Pitääkseen Kumikamelia vitsinä täytyy sivuuttaa paljon hienoja biisejä.

CMX:n ulkojäsenenä tunnetun Mara Salmisen tuotanto kuuluu jämpteinä sovituksina, nyanssien esilletuomisena ja yllättävänkin jymäköinä soundeina. Mitään itse Kumikamelista Salminen ei ole onnistunut muuttamaan. Notkea kyttyräselkä on edelleen arvaamaton ja provosoi kuulijaa milloin vilpittömän kauniilla kappaleilla milloin suoraan käymällä päälle. Tyylipaletti käydään läpi mielikuvitus ja sula hulluus ohjenuorina ja jos epävireinen laulu kuuluu bändin mielestä olennaisen osana biisiin, niin silloin se myös siihen jää. Vaikka kappalerakenteiden holtittomasta käytöstä tuleekin mieleen CMX, kuulijoitaan korkeakulttuurin yläilmoista tiirailevaa dinosaurusta Kumikamelista ei ihan helpolla saa.

Eläkeläisten varjossa säästöliekillä toiminut Kumikameli on saanut rauhassa keskittyä olennaisimpaan eikä sen ole liiemmin tarvinnut selitellä tekojaan. Mutta niin hieno levy Oparin aarteet on, että olisi pelkästään reilua suoda bändille näkyvämpi osa suomalaisen kulttuuriperinnön jatkajina.