Kumikameli valmistautuu kovaa vauhtia lähestyvään 20-vuotisjuhlaansa julkaisemalla kaksi ensimmäistä albumiaan yhdellä cd:llä. Vuosina 1988 ja 1989 ilmestyneet levyt olivat ja ovat yhä hillitön kokoelma karjalaista aavikkohumppaa Villin Lännen vivahteilla maustettuna. Alkujaan kitarattomasti anti-rockiaan viljelleet Toppo Koponen, Petteri Kukkonen ja Laiska Lajunen soittivat ja kirjoittivat alusta lähtien mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita. Lapsellisen kuuloisia lauluja aikuisille, joista perinteinen tolkku oli usein virkistävän etäällä.
Trion kyttyräkomppinen jolkuttelu taipui tarvittaessa myös valssiksi. Varhaisen Kumikamelin surullisimpia näkyjä on Vihon viimeinen lehmipoikalaulu, jossa pian sähköpaimenen syrjäyttämä cowboy taittaa matkaa väsyneellä kopukallaan ja Pikkusormen mittaisen pirulaulun sävyissä voi aistia sukulaisuutta Egyptistä reggaen löytäneen Jonathan Richmanin naivismiin.
Kumikamelin posketon konsepti on kantanut pidemmälle kuin kukaan uskalsi odottaa. Taiteellisen hedelmällisyytensä Pyhän Kyttyrän Veljeskunta on matkan varrella todistanut omien levyjensä lisäksi siittämällä lasten sijasta Eläkeläiset.
