KUMIKAMELI: Avara luonto

Kumikamelin luonto on todella avara, sillä bändin hillitön luontoilta käynnistyy kunnianosoituksella muinaiselle kimallus-rockin kuninkaalle ja myöhemmälle lastensuojeluviranomaisten kauhulle. Gary Glitteriä seuraavat, huomattavasti luonnonmukaisemmat raidat Hai ja Harakka vahvistavat omalta osaltaan Kumikamelin nykyistä kitaravetoista profiilia. Avara luonto on niin täynnä "oikeita" riffejä ja koukkuja, että yhtyeen alkuaikojen musiikillista pöhköyttä alkaa ennen pitkää jopa ikävöidä. Vaivan kuin vaivan parantava Ihmemies jolkuttelee sentään kyttyräselkäistä arabialaisuutta huokuen. Jaloudessaan Ihmemies tarjoaa pultsarillekin viikon lisää ojassa. Jos Kumikameli onkin soitannollisesti "normalisoitunut" ja "rockiintunut" aina Pieni Suomessa -laulun kovaan rockjyrään saakka, niin lyriikkapuolella hulluus on yhä valttia. Asianmukaisen painavapoljentoinen Koljatti vakuuttaa, ettei ison tarvitse välittää. Tuomittu juntiksi raidan päähenkilöä pakotetaan kuuntelemaan Yötä ja Popedaa niin, että Joutsenlaulun jälkeen tekee jo mieli lyödä. Mahdolliset epäilyt mauttomuudestaan yhtye vahvistaa lopullisesti biisillä Tuokaa minulle Hectorin pää.
Kaikkien sanomansa perillemenoa arvostavien rockbändien tapaan Kumikamelikin on painattanut mukaan biisiensä sanat – tällä kertaa tosin sivistyneesti aakkosjärjestyksessä.