Kumikamelin levyjä on vuosien mittaan hyllyyn kertynyt yllättävänkin monta. Taajaan niitä ei koti-illan ratoksi kuuntele, mutta helposti uuteen Kameliin tulee aina tartuttua. Olen tullut siihen tulokseen, että Toppo Koposen veijarimaisella verbaalivoimistelulla ja elämänmakuisilla (eli kitkerillä ja vittumaisilla) havainnoilla elämästä on tähän suurin vaikutus.
Aiheet ovat isoja. Kaikki biisit kirjoittanut ikijäärä ei pelkää paljastaa mielipiteitään suomalaiselle miehelle läheisistä ihmisistä. Ystävät ovat laiskoja ja ilkeitä, naiset kaikkitietäviä ja naapurit aina menestyneempiä. Sanan säilällä sivalletaan armotta, mutta kaiken takana pilkottaa kuitenkin laajempi kuvakulma. Pahaisopahaa ja Heikkoa voisi suositella vaikkapa Timo Rautiaisen teksteistä vain iskulauseet opetelleille turjakkeille. Sellainen taikuri Koponenkaan tuskin sentään on, että eduskuntatalon taikoisi näkymättömäksi niin kuin Simsalabimissa lupaa.
Kun edellisen levyn ihmeelliset hevivivahteet on nyt jätetty kyydistä, on Simsalabim parasta Kumikamelia vuosikausiin.
