Levyarvio: Puhuttelevaa herkkyyttä, yksipuolista vaikerointia – Phoebe Bridgersin uudella levyllä folk-sävärit jäävät saamatta

Arvio julkaistu Soundissa 6/2020.
Kirjoittanut: Tomi Nordlund.

Arvio

Phoebe Bridgers
Punisher
Dead Oceans

25-vuotias Phoebe Bridges nousi muutama vuosi sitten folkista ja indie popista ammentavien amerikkalaisartistien suurlupausten sarjaan. Toisella albumillaan hän vahvistaa asemiaan pätevänä mutta myös melkoisen apaattisena säveltaiteilijana.

Los Angelesissa vaikuttavan Bridgesin raukea dream pop soi pysähtyneen introverteilla taajuuksilla. Tasaiset slowcore-tunnelmat rikkoo vain kolmantena kuultava Kyoto, joka on levyn ainoa menevähkö kappale.

Aluksi Punisher tuntuukin laimealta, jopa yhdentekevältä albumilta, mutta vähitellen jotkut sen kappaleista alkavat kirkastua yön hiljaisten tuntien pieniksi helmiksi. Laatutakuun voi antaa ainakin Bon Iveriä henkivälle Garden Songille ja kuulaan hauraalle Savior Complexille.

Bridgesin lakoninen kuiskailu sopii hänen melankoliassa marinoituihin kappaleisiinsa, mutta olisi kiintoisaa kuulla tämän jazzlauluakin opiskelleen artistin tulkitsemassa muunkinlaista musiikkia.

Bridgesin folk-tunnelmointia kaipaaville Punisher tuskin antaa samoja säväreitä kuin Stranger In The Alps -debyytti (2017). Tyylilajiin viittaa oikeastaan vain banjon ja viulun kuljettama Graceland Too -kappale.

Monien vesi kielellä odottama Punisher puhuttelee herkkyydellään mutta toisaalta vaikeroi turhan yksipuolisesti.

Lisää luettavaa