Levyarvio: Suomen Chris Rea ja Leonard Cohen samassa miehessä – Musiikki on Antti Hermajalle lääkettä ja leipää

Hermaja
Kultasuoni
Helmi Levyt

Hullu Ruusu on kuopattu toistamiseen. Soolodebyytillään duon toinen biisintekijä Antti Hermaja esittäytyy sielukkaana ja urbaanina singer-songwriterina. Tarttuvien kappaleiden tyylikäs äänimaailma ja hienostuneet sovitukset onnistuvat välttämään sekä jankkaavan junttimaisen iskelmällisyyden että tekorankan rockaavuuden sudenkuopat, joihin monet kollegat ovat kompastuneet.

Anna kyynelten tulla (Balladi Jari Aarniolle) on upea biisi, mutta ei jää ainoaksi täysosumaksi. Lempikappaleekseni nousee Kuulen äänesi, joka hämää näennäisellä yksinkertaisuudellaan, mutta kasvaa loppua kohti, paljastaen uusia herkullisia yksityiskohtia ja kerroksia. Haamukipua on kevyesti parhaita viime vuosina kuulemiani suomenkielisiä soulbiisejä.

Kultasuoni istuisi radioon erinomaisesti, jos kanavat soittaisivat uutta musiikkia, eikä niitä olisi stailattu vain mainostajien mieltymysten mukaan eri kuluttajasegmentteihin vetoaviksi nostalgiatapeteiksi. Ei-alleviivaavan retro AOR-soundi ja ajatuksia sopivalla tavalla herättelevät, tarpeeksi yleisellä tasolla liikkuvat lempeät lyriikat leipovat Hermajasta Suomen Chris Rean ja Leonard Cohenin.

Toimit pitkään rivimuusikkona. Miten päädyit tekemään omia biisejä ja esittämään niitä sooloartistina?
– Taipaleeni on ollut vapaata pudotusta, neulansilmäkäännöksiä, sattumia, johdatusta ja oman käden oikeutta. Musiikki on ollut mukana koko ajan, se on minulle lääkettä ja leipää. Elämässäni oli sellainen saumakohta, että kalibroin kompassia ja tuumin, että umpimetsä on uran uurtamisen kannalta hedelmällisin vaihtoehto. Katsoin, että minulla on sekä oikeus että velvollisuus tunnustella ja käyttää omaa ääntäni. Livekokoonpanon nousu ja uho on sytyttänyt uusia lamppuja, ja nyt on etukeno päällä.

Tärkeimpänä vaikuttajana ovat toimineet hengailu ja kohtaamiset, tarinat ja keskustelut ihmisten kanssa.

Miten Kultasuoni-albumin synnytysprosessi on eronnut aiemmista Hullun Ruusun ja Rosita Luun levyistä?
– Tehdessäni kappaleita briljantin Merita Bergin kanssa tajusin, että minulla on taipumus ja tarve olla alkukantaisten, luovien prosessien äärellä. Päätin kirjoittaa Kultasuonen kappaleet kokonaan itse. Paimensin itseni päivittäisellä lukujärjestyksellä kuvioimaan ruutupaperia koukeroilla ja etsimään yhteyksiä ja merkityksiä, hahmoja kallioseinämästä. Musiikki tuli luokseni itsestään. Ilmanpaineen värähtelyt ovat valmiina, kun niille antaa tilaa.
– Demotteluvaihe oli niin kiva, että ensin ajattelin kantaa soittovastuunkin kokonaan itse. Lyömäsoittimet tuli kuitenkin onneksi hoitamaan Olli Kari. Hänen soitannollinen arsenaali ja mielikuvitus lisäsi sovituksiin lihaa, väriä ja uusia käänteitä. Pari sanoitusta piti tehdä uusiksi niiden takia.
– Kermakorvainen miksaaja Kaj Mäki-Ullakko vilautti terävää tuotannollista partaveistä. Helmi Levyjen Arwi Lindin tuki oli lämmin ja korvaamaton.

Mistä olet ammentanut inspiraatiota ja ideoita Kultasuonen sanoituksiin ja biiseihin?
– Tärkeimpänä vaikuttajana ovat toimineet hengailu ja kohtaamiset, tarinat ja keskustelut ihmisten kanssa. Etulinjassa hylkiöt, luopiot, tyhjäntoimittajat, runoilijat, bardit, narkit, kodittomat, hullut, hulttiot, hihhulit ja kulkurit. Philip K. Dickin kirjat olivat puolitajuisesti yhteydessä kappaleen Anna kyynelten tulla (Balladi Jari Aarniolle) syntyyn.
– Musiikilliset vaikutteet tulevat luokseni sillä tavoin, että ilmassa liitää jatkuvasti kaikkia välkkyviä hiukkaskeskittymiä, missä on erilaisia sointeja ja sitten vain sukellan niihin. On vähän arpapeliä, mitä tulee kohdalle ja mihin tartun. Voisin mainita Townes Van Zandtin, sillä hänkin oli kova pelaamaan. Tunnen yhteyttä myös Leonard Coheniin. Hän julkaisi soolodebyyttinsä päälle kolmekymppisenä – niin kuin minäkin – ja teki suurimman hittinsä viisikymppisenä. Ääniala vankka puoli oktaavia.

Teksti: Jari Mäkelä