Kun Mercury Rev vuonna 1998 julkaisi majesteettisen Deserter’s Songs -albumin, oli se kiistattomasti yksi suosikkiyhtyeistäni maailmassa. Tätä seurannut All Is Dream (2001) oli puolestaan yksi suurimmista pettymyksistä, joita musiikin maailmassa on vastaan tullut – suorastaan klassinen esimerkki levystä, jossa suureellinen toteutus yrittää peittää sisällöllisen tyhjyyden. Sanomattakin lienee selvää, että menetin mielenkiintoni yhtyeeseen.
Nyt, lähes 15 vuotta on kulunut ja huomaan yllättyneeni lähinnä siitä, että Mercury Rev on edelleen olemassa ja että se on aktivoitunut uudelleen levytysrintamalle. Tämän jälkeen vielä suurempi yllätys on se, että nuivasta suhtautumisestani huolimatta kuuntelen The Light In You -levyä oikeasti mieluusti. Levyn parhaimmat kappaleet, kuten jylhästi kumiseva Autumn’s In The Air, ovat oikeasti relevanttia tavaraa myös vuonna 2015. Vähemmän pömpöösi ja suoraviivaisempi lähestymistapa sopivat Mercury Reville odotettua paremmin.
Uuden mahdollisuuden antaminen asiassa kuin asiassa on enemmän kuin paikallaan. Usein, kuten tässä tapauksessa, se myös lopulta palkitsee.