NICO: The Frozen Borderline

NICO
The Frozen Borderline
Rhino

Natsi-Saksassa syntynyt, valokuvamallina ja näyttelijänäkin toiminut Nico julkaisi ensimmäisen singlensä Andrew Loog Oldhamin Immediate-levymerkillä. Hieno, folkahtava I’m Not Sayin/The Last Mile -seiskatuumainen (1965) katosi jälkiä jättämättä. Jo kahden vuoden päästä hän oli mukana The Velvet Underground And Nico -levyllä ja paikka historiassa oli sinetöity. Ensimmäinen sooloalbumi Chelsea Girl (1968) on upea muiden sävellyksistä koostuva folkpoplevy, jonka kuitenkin niin Nico kuin myös levyllä vahvasti mukana ollut Lou Reed myöhemmin haukkuivat lyttyyn.

Mikään aiemmista julkaisuista ei valmistanut siihen, mitä oli tulossa.

Leonard Cohenin innoittamana poljettavan urkuharmoonin löytänyt Nico alkoi säveltää sen avulla atonaalisia kappaleita, joiden synkkyyttä huokuvat tekstit hän kirjoitti itse. Tämän luomistyön jäljet The Frozen Borderline -tupla niputtaa yhteen. Kyseessä ovat Nicon toinen ja kolmas soololevy, The Marble Index (1968) ja Desertshore (1970), ja molempien perässä nippu kyseisten albumien demoja.

Molemmat levyt ovat lyhyitä ja toimivat parhaiten juuri alkuperäisen mittaisina. The Marble Indexin kesto on tarkkaan harkittu. Tuottajien mukaan he eivät olisi pystyneet kuuntelemaan levyä pidempään viiltämättä ranteitaan auki. Se on hyvä kuvaus molemmista levyistä, vaikka Desertshore onkin tunnelmaltaan hieman valoisampi. Levyjen loppuun lisätyt raakileversiot antavat kiehtovan kuvan siitä, miten loppuun asti mietittyjä Nicon sävellykset olivat. Hieman erilainen sovitus All That Is My Own -kappaleesta kulkee ilmavasti, kunnes Nico lopuksi ilmoittaa, että tämä ei ole sitä, mitä hän kappaleelta haluaa. Lopullinen versio onkin sitten paljon ahdistavampi.

Molemmilla levyillä vahvana vaikuttajana toimi John Cale. Paitsi että Cale vastaa laulujen sovituksista, soittaa hän trumpettia ja Nicon harmoonia lukuun ottamatta kaikki soittimet. Lisäksi hän tuotti jälkimmäisen yhdessä Joe Boydin kanssa ja edelliselläkin toimi periaatteessa tuottajana. Koska Nicon neljäs soololevy The End (1974) on myös Calen tuottama, katsotaan näiden kolmen levyn muodostavan yhtenäisen taiteellisen kokonaisuuden. Esimerkiksi Morrissey nimesi vuonna 1985 suosikkialbumeikseen juuri kyseisen trilogian.

Tällaisen kokoelman kasaaminen olisi kuitenkin ollut hankalaa, koska aikanaan kaikki kolme albumia julkaistiin eri levy-yhtiöillä. Ehkä tämä on onni onnettomuudessa. Kahdenkin levyn mittaisena kokemus on tukehduttavan painostava.