PAUL OXLEY´S UNIT: The Magic

Yksi suomalaisen pop-historian oudoimmista menestystarinoista on 1980-luvun alussa suoranaista hysteriaa aiheuttanut Paul Oxley's Unit. Kahdesta britistä (laulaja/biisintekijä Paul Oxley ja kosketinsoittaja Brian Hammond) sekä kolmesta tammisaarelaisesta muusikosta (basisti Kjell Ekholm, kitaristi Uffe Enberg ja rumpali Janne Romberg) koostunut yksikkö julkaisi peräkkäisinä vuosina kolme levyllistä siistiä radiopoppia, johon suomalaiset jostain syystä ihastuivat niin kovin, että albumeista ensimmäinen myi platinaa ja toinen kultalevyyn oikeuttavan määrän kopioita. Jos haluat muistella nuoruuttasi tai muuten vain tietää, miltä kyseinen hittiyhtye oikein kuulosti, niin kannattaa suunnistaa lähimpään levydivariin ja sijoittaa pari euroa bändin hittipitoiseen esikoisalbumiin Living In The Western World (1981). Jos kotoa ei löydy vinyylisoitinta, niin nice price -sarjan uudelleenjulkaisu ajaa saman asian, mutta tulee hieman kalliimmaksi. Muiden Oxley-levyjen hankkimista ei ole syytä harkita.

Manchesterissa aivan 1950-luvun alussa syntyneen Paul Oxleyn teini-iän soundtrackina soi The Beatles. Oxleyn kirjoittamat simppelit pop-laulut nojaavatkin vahvasti Lennon-McCartney -kaksikon suosimiin melodiakulkuihin. Esikoisalbumilla ilmeisin nuoruusmuistuma on Terry's Inside -hitti, joka on (tietenkin synteettistä) jousisovitustaan myöten esimerkillinen She's Leaving Home -pastissi. Levyn muista hiteistä Spanish Bars soi edelleen aivan liian hätäisesti ja Another Heartbreakin sekä erityisesti nimibiisin varovaiset new wave -vaikutteet tuovat musiikkiin kovasti kaivattua särmää. Näppäriä ja tarttuvia melodiakulkujahan levy on pullollaan, mutta muuten ihmetyttää melkoisesti, miten näin karismaton kopla on voinut olla Suomen suosituin yhtye edes 80-luvun alussa. Aivan oma lukunsa on levyn kohtuuttoman diskanttipainotteinen soundi, jonka ei voi parhaalla tahdollakaan väittää vanhenneen arvokkaasti eikä edes parantuneen digitaalisen remasteroinnin myötä. Etenkin äänimaisemaa dominoiva halpa kosketinsoundi on silkkaa kidutusta.

Paul Oxley's Unitin toista albumia (Both Sides Of The Equator, 1982) työstettäessä ei säästelty kustannuksissa. Levy käytiin äänittämässä myöhemmin maailmanmaineeseen nousseilla Rockfield-studioilla Walesissa ja esikoisalbumin jättimenestyksen myötä varmasti muidenkin kuin levy-yhtiön odotukset olivat taivaissa. Valitettavasti Paul Oxleylla ei ollut sisällään lisää hittejä, ja levy hämmästyttääkin erityisesti biisimateriaalinsa mitättömyydellä. Paketin parhaita hetkiä ovat kovasti The Policelta kuulostava More Than Lovers sekä peripositiivinen The Beat Of Your Heart -single. The Wind On The Water -raidan toteutustapaa pohdittaessa on studiossa arvatenkin ihasteltu samoihin aikoihin ilmestyneen Duran Duranin Rio -albumin soundien ylellisyyttä.

Kahden ensimmäisen albumin jälkeen juhlat olivat ohi ja myös yhtye itse oli siitä selvillä. Kolmannella kokopitkällään (After The Party, 1983) Paul Oxley's Unit yritti monipuolistaa ilmaisuaan, mutta taika oli jo kadonnut. Singlevalinta Pop City on ärsyttävän tekopirteä ralli ja nimibiisin ponnettomat Motown-vaikutteet kääntyvät kuulostamaan Bay City Rollersilta. Yhtyeeseen kiinnitetty saksofonisti korostaa entisestään musiikin harmittomuutta ja viihteellisyyttä. Moment Awayn hienosti polveilevien laulumelodioiden ja Hurting All Overin 15 ensimmäisen sekunnin alastomuuden lisäksi on levyltä mahdoton löytää edes kuinka tahansa pieniä täydellisiä pop-hetkiä.

Kolmannen albumin jälkeen Paul Oxley's Unit laitettiin jäihin. Siellä se olisi saanut pysyäkin, mutta 90-luvun puolivälissä Paul palasi Tammisaareen ja huomasi, kas kummaa, että vanhojen kavereiden kanssa soittaminen on pirun kivaa touhua. Kotiinpaluun tuloksena yhtye äänitti levyllisen (The Magic, 1996) totaalisen hajutonta ja mautonta aikuisrockia, jonka painoksen suurin osa oletettavasti dumpattiin Anttilan halpalaareihin.