Klassiseen musiikkiin erikoistunut amsterdamilainen konserttisali tilasi Nico Muhlylta planeettoja kuvaavan teoksen. Modernia klassista säveltävä Muhly (Björk, Joanna Newsom, Anohni) kutsui avuksi ystävänsä Sufjan Stevensin ja The National -kitaristi Bryce Dessnerin. Folk/pop-kuvioissa vaikuttava Stevens toi mukanaan rumpalinsa James McAllisterin. 76-minuuttinen albumi koostuu jousi- ja pasuunasektioilla laajennetun ryhmän konserttiäänityksistä, joita täydennettiin studiossa sillä mielellä, että albumi toimisi omillaankin eikä vain konserttidokumenttina. Siinä on onnistuttu.
Lopputuloksessa improvisaatio sulautuu sävellettyyn (usein elektronisesti käsitellyt) lauluosuudet hoitavan Stevensin pop-sensibiliteetin yhtyessä Muhlyn ja Dessnerin klassiseen näkemykseen varsin saumattomasti. Ajatelkaa Gustav Holstin Planeettojen, Isao Tomitan synteettisen avaruusprogen ja paulsimonmaisen poplaulullisuuden synteesiä niin olette lähellä totuutta. Soundi on vuoroin intiimi ja sitten isosti kosminen ja sen yllä leijuu vahvana rajojen ylittämisen halu. Stevens nivoo teksteissään antiikin planeettojen jumalallisia piirteitä omiin inhimillisiin kokemuksiinsa pitkien instrumentaalijaksojen syleillessä galakseja pelottomasti. Kyse on lähtökohtaisesti eri genrejen yhdistämisestä.