Joukon 1960-luvun jälkipuolen parhaimpiin luettavia poplauluja tehneen The Moven johtohahmona ja loppuvaiheessa bändiin liittyneen Jeff Lynnen rinnalla Electric Light Orchestran perustajana ansioitunut Roy Wood juhlii 65-vuotispäiväänsä läpileikkauksella lauluntekijän uraansa. Kronologialle pitkät antavan Music Bookin kaksi levyä esittelevät multimuusikko Woodin aivoituksia joiltain osin julkaisemattomasti ja myös oudosti.
The Moven postuumi hitti California Man johdattaa Music Bookin sivuille originaalilevytyksen sijasta Woodin Rock & Roll “Big Bandin” tuhdisti puhaltamana versiona. Jätettyään ELO:n Roy Wood perusti Phil Spectorin kaltaista äänivallia tavoitelleen ja 1950-luvultakin vaikutteita suodattaneen Wizzardin. Orkesterin keskeisimmät biisit löytyvät Music Bookilta sesonkilaulu I Wish It Could Be Christmas Every Daytä myöten.
Roy Woodin sooloraidoista herkullisimpia ovat ensialbumi Bouldersin (1973) monikerroksinen Dear Elaine, kornilla tavallaan vastustamaton singlehitti Forever ja yhtä lailla lauluharmonioillaan Brian Wilsonin kateelliseksi saava Oh What A Shame. Vaikka Electric Light Orchestra oli oraalla jo parilla The Moven nimettömän debyyttialbumin (1968) raidalla, niin ELO:n ensilevyltä on kelpuutettu mukaan vain bonuksena lisätty First Movement, jolla Roy Wood soittaa akustisen kitaran lisäksi selloa.
Paikoin hillittömänkin historiikin kummallisin piirre on The Moven varhaisten palojen puute. 1970-luvun alun Tonight, Chinatown ja Brontosaurus soivat alkuperäisinä, mutta Blackberry Waystä tarjolla on ensimmäistä kertaa kuultava versio, jolle Roy Wood on soittanut lisää jousia. Vuoden 1967 hienot psykedeeliset singlehitit Flowers In The Rain ja I Can Hear The Grass Grow jäävät kokonaan vieraiden tulkittaviksi. Nancy Sinatran katsellessa kukkia sateessa Status Quo kuulee ruohon kasvavan idioottivarmasti rullaavalla tyylillään.