TEHOSEKOITIN: Rakkauden gangsterit

Tehosekoittimen kuudes albumi on kuuntelukokemuksena hieman kuin Aku Ankan jouluspesiaali telkkarissa: kaikki piirroshahmot tunnissa. Tehis käy läpi 70-luvun musiikkityylit omalla puolikoomisella, selkeästi artikuloidulla tavallaan. Välillä poiketaan ajattomampaan ilmaisuun, mutta yleisilmeeltään Rakkauden gangsterit on The Best Of 1970's -tyyppinen kokoelma.
Kokoelmiahan on tietysti mukavaa kuunnella, kuitenkin etupäässä siksi, että niille on yleensä koottu useita artisteja. Perinteisesti on pidetty lähtöoletuksena, että artistilla on oma taiteellinen linja, joka tuottaa jollain tavalla johdonmukaisia kokonaisuuksia. 90-luvulla mentiin kuitenkin takaisin lähes 50-lukulaiseen näkemykseen popista, että albumikokonaisuuksien sijaan pitää lähteä yksittäisistä biiseistä. Kun cd-levy on korvannut singlekulttuurin, niin se voi tarkoittaa vain kokoelma-tyyppisen albumiformaatin yleistymistä.
Tehosekoitin ei ole ainoa yhtye, joka on viime aikoina päätynyt tekemään kuuntelijaystävällistä, 70-luvun genreillä kikkailevaa rockia. Munarockin vuosikymmen on kaikunut yhä useampien yhtyeiden levyllä ja harvat ovat todella pyrkineet minkäänlaiseen todelliseen progressioon sävellyksissään. Tehis on lainannut progressiivisesta rockista lähinnä muutaman pitkähkön kitara- ja syntetisaattorisoolon, hyppysellisen jazzjammailua ja mietoa hevistelyä siellä täällä. Ei mitään sellaista, joka tekisi levystä tavallista vaikeammin lähestyttävän.
Toisissa kappaleissa jäljet vievät suoraan sylttypurkille. Esimerkiksi Pillit huutaa & sireenit soi alkaa kuin Stevie Wonderin Innervisions, mutta rupeaa yhtäkkiä kuulostaa Aerosmithin boogie-glamrockilta. Countrybiisi Aja demonit pois tästä sielusta muistuttaa aika tavalla Tuomari Nurmion yksinkertaisia Hank Williams -pastisseja. Diilaan rakkautta on puolestaan Oton laulumaneereita myöten Jailbreak-ajan Thin Lizzyä, Lentää Lentokonetta -laulun kitarata helisevät kuin The Byrdsin Rickenbackerit ja Jokin ajaa mua on kuin Chris Isaak laulamassa J. Karjalaista.
Mutta entäs sitten? Jos Tehosekoittimen taiteellinen visio lähtee musiikillisesta hedonismista, niin siinä ei pitäisi olla mitään vikaa, että yhdistää taiteessaan kaiken, mistä itse diggaa tavalla, joka vetoaa levyjä ostavaan yleisöön. Se on lähtökohta joka ei tule koskaan nostamaan Tehistä rockin pioneerien joukkoon, mutta se on varmasti käytännössä palkitsevampaa. Toisaalta Rakkauden gangsteritkaan ei ole pelkkää tyyleillä leikkimistä. Levyn kuusiminuuttinen, kaksisointuinen bossajami Kerro sille, Pete on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas kappale, erityisesti sen valeloppu 3:45-kohdalla, ja sen jälkeen tuleva tiukka kitaran, huilun ja rumpujen ryöpytys. Sen rinnalla ensimmäiseksi singlelohkaisuksi valittu Kaukaisimmalle rannalle kuulostaa laiskan 80-lukulaiselta radioiskelmältä, suomenkieliseltä HIMiltä.