TEHOSEKOITIN: Rock´n´Roll Monster Movie Show

"Kun ei kumarra, ei tartte pyllistää." Tehosekoitin tekee mitä haluaa ja sukkuloi tällä kertaa erityisesti kotimaan rockin lähihistoriassa. Kursailematon hauskanpito ei silti irvaile, pikemminkin lähteestä ammennetaan nautiskellen. Tässä mielessä yhtye on kuin Suomen Cheap Trick, omiin tarpeisiinsa rock´n´roll-klisettä kierrättävä yksikkö.
Levyltä kuulee paljon hyviä asioita. Esimerkiksi sen, että soittomeininki on kohdallaan ja että tässä on paljon keikkaa heittänyt rokkibändi. Rumpali on kunnon lataaja, jota eleettömän tehokas basisti tukee täydellisesti. Yhdessä he antavat "eihän tänne piilosille tultu"-signaalin, joka merkitsee tällaiselle bändille perusturvallisuuden tunteen järkkymättömyyttä ja näin ollen elintärkeää voimaa. Arska ja Matti kitaroivat yhteen rouheasti. Eternaalisella Berry/Stones-jatkumolla operoidaan erittäin hyvillä soundeilla ja kun kitarasoolo tulee, se kertoo yleensa kekseliään ja monesti hauskan tarinan. Vaivaa on nähty muutenkin ja sovituksia on selvästi mietitty. Kuulee, että takana on musikaaliset ihmiset. Matti tekee biisit, vastaa jousi- ja muista arreista ja on vielä tuottanutkin koko kakun. Parissa kohdassa omavaraisuus kostautuu pikku lapsuksina : Pakko olla röyhkee -biisin jyrkkä loppufeidi kuulostaa vähän liian Vanhan Liiton ratkaisulta ollakseen tarkoituksellinen. Myös muutamista syntsasoundeista olisi ulkopuolinen tuottaja saattanut olla pikkuisen eri mieltä.
Lopputulos on kuitenkin ällistyttävän värikäs ja monella tasolla toimiva kollaasi. Otto käsittelee sanoituksissaan tärkeitä ja kipeitäkin asioita selkokielellä. Yksinkertaisuus on valttia, eikä pateettisuuteen sorruta. Hauskasti honottavan laulusoundinsa hän suodattaa ja muovaa kunkin tyylimuotin tarpeisiin : Pahan Ilman Lintu ja tyrnillä futsibassolla varustettu Reunalla ovat kuin Neljän Ruusun ja ylipäätään Alanko – laulusoundin kouluesimerkkejä. Käänteisen painajaismaiseksi muuttuneelta nykyajan Volgan rannalta siirrytään yhtä helposti Nurmion/Sir Elwoodin kalliolaiseen jätkämaailmaan. Iskelmä asuu syvällä suomalaisessa DNA:ssa ja Pyydä tähdet taivaalta -biisin lattari voisi menestyä vaikka Radio Suomessa. Maailma on sun flirttailee puolestaan Joutsenlaulun ja Neumann-irkkuilun suuntaan.
Avausraidan Mott The Hooplesta muistuttava kertsi lataa jännitteitä jousihöystöineen. Otto muuttaa A-osan rajummasta rokkitatsista bridgen kautta choruksen herkkään falsettimeininkiin, jonka tehokas slogan "Kaikki nuoret tyypit tahtoo mennä sekaisin" jää kaaliin kertakuulemalta. Lopetusraita on yhtyeen Free Bird ja siinä (kuten ykkosbiisilläkin) soittaa vieraileva ässä Devil Virtanen dynamiittista slidekitaraa.
Hienoa, että joku uskaltaa vielä irrotella ja leikitellä! Rock'N'Roll Monster Movie Show on rämäkkä yhdistelmä oikeaa asennetta ja ennakkoluulottomuutta. Tuloksena on maittavaa Härmärock-pikaruokaa.