T.O.K.: My Crew, My Dawgs

Arvio julkaistu Soundissa 01/2002.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.
Jamaikan kovin sana tällä haavaa on sikäläinen käsitys "poikabändistä": neljän toustaavan ja laulavan nuoren miehen dancehall-tykki T.O.K., joka myös kirjoittaa valtaosan piiseistään.

Arvio

T.O.K.
My Crew, My Dawgs
VP

Jamaikan kovin sana tällä haavaa on sikäläinen käsitys "poikabändistä": neljän toustaavan ja laulavan nuoren miehen dancehall-tykki T.O.K., joka myös kirjoittaa valtaosan piiseistään. Tietenkin joku Eagles Cry on suora nosto Princen When Doves Crysta, mutta kyllä My Crew, My Dawgs on sellainen hittikori, ettei poikien talentti jää arvailtavaksi. Ihmettelen, jollei ryhmä breikkaa pian kotisaaren ulkopuolellakin. Tosin riimitys on välillä niin paksua murretta, ettei siitä ulkopuolinen selvää saa. Toisaalta hetkittäin äännetään lähes amerikkalaisesti. Kokonaisuus pysyy silti jamaikalaisena.
Se on mielenkiintoista, koska kantta ja ulkoasua myöten tässä ihannoidaan Amerikan hiphoppia. Valoisaa energiaa ja silkkaa musikaalisuutta on vaan rutkasti enemmän kuin useimmissa sikäläisissä kotipojuissa. Samoin juurten syvyys ja laajuus pesee jenkkikilpailijat pääsääntöisesti mennen tullen. Löytyy oiva accapella-luenta Smokey Robinsonin The Way You Do The Things You Dosta ja Money 2 Burnissa yhteys vintage-R&R:iinkin (Louie Louie). Vaikutteita saaren omasta musiikkihistoriasta kuhisee: All Day vannoo punani-rydimin nimeen, Keep It Blazing sisältää modifioitua nyabinghi-rytmiikkaa ja Mona Lisa on päivitetyn pintansa alla yllättävänkin vanhan tyylin dancehallia parhaimmillaan. Korkeaäänisin kavereista on aivan huikea laulaja. Hänen esittämänään micheljacksonmainen I Believe kuulostaa turmeltumattoman sielukkaalta, Jackon käsittelyssä sen pateettisuus olisi takuulla sietämätöntä.
Tästä kaikesta seuraa, että lopputulos on keskitasoista rap-levyä sata kertaa ilmeikkäämpi. Asiaa ei pahenna, että Bounty Killer mörisee Man Ah Bad Man -hitillä ja Shabba Ranks hypnoottisesti tanssittavalla Gimme Da Muzikilla. Tanssihalleja notkuttavista iskusävelmistä mukana on myös ykkösisku Chi Chi Man ja Shake Your Bam Bam.
Modernisti koneellisia, ajoittain klassiseenkin musiikkiin viittaavia sointeja säätävät eniten manageri/basisti Richard Browne ja Tony Kelly, mutta myös Dave Kelly, Patrick Roberts, Jeremy Harding ja jätkät itse hämmentävät soppaa hyvin, homman menemättä sillisalaatiksi. Harvoin näin kaupallinen meininki tuntuu kerta toisensa jälkeen näin hyvältä. Se on varma todiste siitä, että kakussa on muutakin hyvää kuin kuoret. 

Lisää luettavaa