Uljasta nuhjuisuutta – Is This Really Me päivittää vanhaa indie-soundia kotoisasti

Arvio julkaistu Soundissa 11/2016.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Arvio

Is This Really Me
The Iron Door
Marsu on paras

Noin 20 vuotta sitten työkaveri nauhoitti minulle c-kasetillisen tuolloin uutta ja kiinnostavaa indie popia. Oli tajuntaa avartava kokemus tajuta, kuinka kiehtovaa ja erilaista esimerkiksi nuhjuinen brittipop Blurin touhukkaan remellyksen takana olikaan.

Tuo aikakausi palaa mieleen kotoisena tunteena Is This Really Men esikoisalbumia kuunnellessa. Yhtyeen riveissä on vahva kokemus (Rollstons, Sister Flo) ja tuntemus edustamansa popin parista, mutta kaikesta nostalgiasta huolimatta kirjallisesta ilmaisusta huokuu tuoreus. Ikään kuin itselle olisi annettu olla vapaus olla vakavia ja pohdiskelevia tällaisina tekoreippautta ja sisäistä sankaruutta korostavina aikoina. Freedom Riders -kappaleessa luettu Dostojevski-sitaatti kertoo Is This Really Mestä yhtä paljon kuin sen hurmaavalla tavalla nukkavieru musiikki.

Vahvin mielleyhtymä ensituntumaa monipuolisemmasta The Iron Doorista on Belle And Sebastian. Sen perintö kuuluu etenkin levyn täsmähitistä Forty Acres, jonka lumo tuntuu kestävän kuuntelusta toiseen. Miten voikaan olla ujo poplaulu niin kuninkaallisen uljas?

Oli kyseessä kotikutoinen tee-se-itse-soundi, söpsäkkä mukarokkaus, yhtaikaa juureva ja moderni folk tai kerrankin sietokyvyn rajoissa olevat kasarivaikutteet, vakuuttaa The Iron Door sekä irtobiiseinä että albumimitassa.

Lisää luettavaa