VARIOUS ARTISTS: Nuggets II – Original Artyfacts From The British Empire And Beyond 1964-1969

Arvio julkaistu Soundissa 08/2001.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Tämän boksin tekeminen on varmasti ollut hyvin antoisaa ja samalla hyvin ahdistavaa puuhaa. Palkitsevaa se on epäilemättä ollut siksi, että Rhinon iskuryhmällä on ollut pengottavanaan maaginen ajanjakso rock'n'rollin menneisyydestä.

Arvio

VARIOUS ARTISTS
Nuggets II - Original Artyfacts From The British Empire And Beyond 1964-1969
Rhino

Tämän boksin tekeminen on varmasti ollut hyvin antoisaa ja samalla hyvin ahdistavaa puuhaa. Palkitsevaa se on epäilemättä ollut siksi, että Rhinon iskuryhmällä on ollut pengottavanaan maaginen ajanjakso rock'n'rollin menneisyydestä. Tuskanhikeä maailman johtavien pop-historian paketoijien otsalle on nostanut paitsi työsaran laajuus myös Nuggets-kokoelmien ylväs perintö. Muutama vuosi sitten Rhino kokosi amerikkalaisen garage-rockin keskeiset kappaleet neljän cd:n laatikkoon ja vei 1970-luvun alussa ilmestyneen alkuperäisen Nuggets-tuplan lanseeraman konseptin täydelliseen päätökseen.
Boksi oli erään rockin alagenren täysin suvereeni haltuunotto, joka sai ulkoasunsa ja sisältönsä puolesta yksimielisen hyväksynnän niin märkäkorvaisilta garage-aloittelijoilta kuin bootlegien ja pölyisten singlepinojen karaisemilta tosifriikeiltä.
Nyt Rhinon asiantuntijajoukko on tehnyt jatko-osan täydelliselle kokoelmalle. Edellisen version ideana oli kasata yhteen kaikki olennaiset hedelmät siitä kulttuurisesta räjähdyksestä, jonka 1960-luvun suurten brittiyhtyeiden läpimurto aiheutti amerikkalaisten nuorisobändien keskuudessa. Aiemmin sadoille hämärille vinyylikokoelmille levinneet aarteet haluttiin siirtää kaikkien ulottuville suoraan masternauhoilta siivottuina monoversioina. Nuggetsin toinen osa aikoo tehdä saman USA:n ulkopuoliselle maailmalle. Pääpaino on englantilaisilla yhtyeillä, jotka aikanaan syystä tai toisesta jäivät Beatlesin, Rolling Stonesin, Kinksin ja The Whon varjoon. Aikanaan pistesijoille yltäneiden britti-bändien rinnalla esittelevät parastaan manner-Euroopan, Skandinavian, Australian, Aasian, Kanadan ja Latinalaisen Amerikan beat-hurjimukset.
Kokoelman perusideana on ollut löytää asenteellisia vastineita jenkkiläisistä autotalleista kaikuneelle proto-psykedelialle ja esipunkille. Pääosassa on siis puhtoisen mersey-beatin ja 1960-luvun lopun vapaamuotoisen happorockin väliin jäävä musiikki. 1980-luvulla brittiläiset keräilijät lanseerasivat käsitteen "freakbeat" kuvaamaan viattomasta alkupopista irti murtautunutta intensiivistä tyyliä, jossa huumekulttuurin vaikutukset alkoivat kuulua väkivaltaisina fuzz-revityksinä ja toisaalta herbaalis-psykedeelisenä värikylläisyytenä.
Kulttiasemaan nousseet freakbeat- ja mod-klassikot muodostavat Nuggets II:n kivijalan. Sukulaistyylit kuten rhythm and blues ja psykedelia-pop täydentävät hienosti laihdutuspillereiden kiihdyttämää yleistunnelmaa. Edeltäjänsä tavoin uusi Nuggets on tyrmäävä paketti sekä suurten linjojen että yksittäisten esitysten tasolla. Kokonaisuuden läpi kulkeva nuoren vimman ja röyhkeän optimismin korkeajännite tuo mahtavan energiatuulahduksen ajalta ennen poppareiden suhteellisuudentajun katoamista ja kyynisyyden voittoa. Kaikki mukaan mahtuneet kombot eivät tietenkään kestä kokovartalovertailua popin aatelisiin, mutta yksittäisten täysosumien tasolla Nuggetsin jatko-osa tarjoilee musiikillisia täyttymyksen hetkiä katkeamattomana virtana. The Creationin ja Actionin kaltaiset pop art -tykittäjät paiskaavat kättä Q 65:n ja The Outsidersin hollantilaisen pitkätukkaisen friikki-bluesin kanssa. Australian ja Ruotsin tapaiset supervallat väläyttävät musiikkimahtinsa historiallista ja laadullista syvyyttä: Easybeats ja Tages tekivät täydellistä poppia siinä missä aikakauden meganimetkin.
Monet villeimmistä jutuista tulevat kaukaa anglosentrisen maailman laidalta. Japanilaisen The Mopsin hillitön I'm a Mops kertoo stones-musan kielimuureja murskaavasta voimasta ja Os Mutantesin brassi-psykedelia vilauttaa eteläisen Amerikan huimaa aluskasvillisuutta. Rhinon väki ei kuitenkaan ole tehnyt 109 kappaleen mittaisesta laatikosta tylsää historian ja maantiedon oppituntia. Loppuun asti hiottu kappalejärjestys takaa myös näin mittavalle kokoelmalle harvinaisen hyvän kuunneltavuuden. Primitiiviset punk-r&b:t vaihtuvat soljuvasti helisevään poppiin ja hellyttävät beat-teinit saavat peräänsä kasvavan kunnianhimon ja lsd:n riivaamia dandyja. Brittiläisen hienostuneen psykedelian läsnäolo tekee kokoelmasta jopa edeltäjäänsä nautittavamman kuunteluelämyksen. Vuoden 1966 paikkeilla esiin noussut trippaileva sinfonisuus yhdistyneenä melodiseen älykkyyteen ja aggressiiviseen soittotyyliin saa silmät kostumaan ja pöntön himmenemään.
En kuitenkaan väitä, että nyt arvioitavana oleva aarrearkku kääntäisi kaikki yleisesti hyväksytyt käsitykset 1960-luvusta uusiksi. Ei, kyllä Revolver on edelleen Revolver. Todellisten mestareiden ja lahjakkaiden oppipoikien välinen ero tulee monesti esiin tälläkin matkalla. Monet 1960-luvun peruskappaleet soivat kaikuina useilla Nuggetsin raidoilla ja taajaan lähestytään plagiaatin rajoja. Muutaman singlen yli kantava sävellystaito ja omaperäisyys ovatkin ne asiat, jotka taisivat lopulta ratkaista paikat popkisan palkintopalleilla. Joillekin mukanaolijoille 60-luvun kähinät edustivat kuitenkin vasta uran karsintavaihetta. Nuggets II tarjoaakin erinomaisen tilaisuuden kuulla monta rockin raskaansarjan ottelijaa nälkäisenä A-juniorina. Ronnie ja Roy Wood, David Bowie, Marc Bolan, Van Morrison, Jeff Lynne, Andy Summers ja Gibbin hammasveljekset kuuluvat boksilla esiintyviin myöhempien aikojen mammutteihin, jotka nuorempina vielä kykenivät kertomaan kuulumisensa alle kolmessa minuutissa.
Itse olisin toivonut Nuggetsin sukeltavan vielä syvemmälle historian kummiin kytköksiin. Johtuuko amerikkalaisesta perspektiivistä vaiko mistä, mutta osa nyt mukaan valituista yhtyeistä tuntuu liian kuuluisilta Nuggets-seuraan. Tietysti Small Faces, The Move ja Pretty Things nostavat minkä tahansa levyn taiteellista tasoa, mutta samalla niiden mukanaolo himmentää tämän musiikillisesti loistavan kokoelman lievästi hämärää ja mielivaltaista konseptia.