VINCENT GALLO: When

VINCENT GALLO
When
WARP

Kaksi aikamme karismaattisinta elokuvataiteilijaa on äänittänyt levyllisen itsensä näköistä musiikia. Molempien albumien julkaisijoina toimivat erittäin tyylitajuiset ja uskottavat levy-yhtiöt: brittiläinen Warp tunnetaan kunnianhimoisen ja laadukkaan elektronisen musiikin pioneerina, amerikkalaisen Lost Highwayn erikoisalaa on puolestaan enempi ja vähempi vaihtoehtoinen uusi country-musiikki.
Vincent Gallon albumi on samanlainen pieni ja kiehtova aarre kuin hänen ohjaamansa Buffalo '66 -elokuva, jonka pääosassa Gallo itse vaelsi ihanan Christina Riccin kanssa. Jo 1980-luvun alussa Gallo vaikutti samassa rock-yhtyeessä kuvataiteen Kurt Cobainina pidetyn newyorkilaisen Jean-Michel Basquiatin kanssa, mutta When-albumilla (written, performed and produced by Vincent Gallo) varsin arroganttina henkilönä tunnettu taiteilija paljastaa yllättäen herkemmän puolensa.
Vincent Gallon levyn tunnelmat vaihtelevat kuulaasta ambienssista jazzikkaaseen postrockiin ja Gallon oudon feminiinillä tenorilla laulamiin aistikkaisiin pop-lauluihin. Gallon musiikin keinoin maalaamat melankoliset maisemat matelevat ohi kuin unessa. Etenkin pehmeästi svengaava avausraita I Wrote This Song For The Girl Paris Hilton sekä meditatiivinen Yes I'm Lonely ovat ällistyttävän kauniita ja intiimejä tuokiokuvia hetkistä, jolloin alakuloinen mieli on muuttunut musiikiksi. Pahaenteinen A Picture Of Her on säästetty levyn viimeiseksi raidaksi. Kerrassaan kiehtovaa ja addiktoivaa kuunneltavaa.
Myös Billy Bob Thornton on pitkän linjan musiikkimies. Mies vietti ison osan 70-luvusta ZZ Top -tribuuttibändin rumpalina ja rockbändien roudarina. 1980-luvun alussa hän päätti ruveta näyttelijäksi ja unohti musiikin pitkäksi ajaksi. Noin viisi vuotta sitten Thornton kuitenkin innostui jälleen jammailemaan vanhojen ystäviensä kanssa ja myös kirjoittamaan lauluja.
Ensimmäinen Private Radio -albumilta lohkaistu single ei kertonut kovinkaan paljon levyn linjasta. Vaimolleen Angelina Jolielle omistettu rakkauslaulu ohjasi ajatukset jääkiekkoilijoiden rakastamaan äitelään viihdekantriin, joka ei onneksi ole saanut juurikaan suosiota Suomessa. Myös muutama löysästi lätkivä rockraita olisi saanut unohtua seuraavaan projektiin, mutta Johnny Cashin (joka kehuu levyn kansiteksteissä Thorntonia) hengessä toteutetut karheat jutustelubiisit toimivat vallan upeasti. Kymmenminuuttinen Beauty At The Back Door lyö laudalta jopa Nick Caven synkimmät saagat. Kun lempi kääntyy kylmäksi, saattaa Thorntonilla olla todella tappavia tarinoita kerrottavanaan.