Hyvä tarina on puoli levyä. Olipa kerran, tarkemmin ottaen kaukaisen 1960-luvun lopussa, Brasiliassa tropicaliaksi kutsuttu vinkeä ja kapinallinenkin musiikkisuuntaus, jonka kellokkaisiin kuului Os Mutantes, johon puolestaan kuului kitaristi Sergio Dias. Ulkomaailma unohti aikanaan trooppiset mutantit, mutta pioneerit saivat palkkionsa, kun Kurt Cobainin ja Beckin kaltaiset mielipidejohtajat lausuivat pari taikasanaa. Os Mutantes oli jälleen aikaansa seuraavien nuorten huulilla!
Kului jokunen vuosi. Ranskanmaalla indiepoppari David Sztanke ihaili Os Mutantesia. Hän perusti yhtyeen nimeltä Tahiti Boy And The Palmtree Family, jonka tiimoilta tapasi radiotoimittajan, jonka ystävä oli juuri astellut alttarille Sergio Diasin tyttären kanssa. Elettiin aikaa, jona sähköiset viestit kulkivat silmänräpäyksessä mantereelta toiselle. Eipä aikaakaan, kun David sai yhteyden Sergioon, ja he alkoivat suunnitella yhteistä sävelkansiota.
Kohta Sergio lensi Pariisiin ja sulkeutui studioon uusien ystäviensä kanssa. Syntyi veikeää musiikkia, jolla portugali, ranska ja englanti vuorottelevat laulukielinä. Laulut tulvivat tarttuvia kertosäkeitä, nokkelia koukkuja, pompahtelevia rytmejä, viuhuvaa elektroniikkaa, psykedelissävyisiä taustalauluja ja hysteerisiä saksofoneja. Iggy Pop ja Jane Birkin pistäytyivät äänityksissä.
Lopuksi Sergio ja David lensivät Sao Paulon mutanttistudioon miksaamaan miettimättä lainkaan kauppiaita, joiden täytyi päättää, mille osastolle We Are The Liliesin levy sijoitetaan.