WILMA: Lovestore

Kuullessani Lovestore -albumia edeltäneen Se rakkaudesta -singlen ensimmäistä kertaa olin ihmeissäni sen paikallisradioille räätälöidystä iskelmällisyydestä. Toivoin tulevalta levyltä särmikkäämpää otetta. Lovestoren toinen single pöriseekin ihan eri tavalla, mutta kuulostaa kovin tutulta. Sävelmänä Siskot on kuin suoraan Maija Vilkkumaan levyltä ja tekstiltään se seurailee aika tarkoin Ultra Bran Tyttöjen välisestä ystävyydestä -kappaleen teemoja.
Wilma on julkaissut neljä levyä yhdeksässä vuodessa. Anna Kuoppamäki ja Hans Andersson ovat etsineet kerta toisensa jälkeen jotain uutta, mutta oikeastaan mitään ei ole löytynyt. Myönnän joskus pitäneeni Wilmasta, mutta sekä minä että aika ovat muuttuneet. Wilma ei juurikaan ole. Lähes joka biisissä toistuvat pitkiin vokaaleihin päättyvät riimitkin ovat kuin Pölyä kuusta -esikoiselta. Vuonna 2000 Wilma tuntuu pikemminkin viehättävältä ja harmittomalta muinaisjäänteeltä kuin ajan hermolla operoivalta modernilta pop-yhtyeeltä. Massiivisesti markkinoidun levyn listamenestyksestäkin voi lukea, että 90-luvun alussa bändistä kiinnostuneet popparit diggaavat nykyään ihan muunlaisesta musiikista eivätkä uuden sukupolven runopojat ja runotytöt ole ottaneet yhtyettä omakseen.
Ilman Hans Anderssonin kitarakoukkuja Lovestoressa ei olisi paljon kaupattavaa. Albumi on sinänsä moitteeton taidonnäyte tekijöidensä kyvyistä, mutta se ei paljasta heidän tunteistaan yhtään mitään ennen viimeistä biisiä. Levystä sanoo paljon, että isoimman yllätyksen aiheuttaa Sä et tiedä -päätösbiisissä esiintyvä "paska" -sana.
Levyllä on periaatteessa kaikki kohdallaan, mutta mikään ei kosketa, kouraise tai kirpaise. Lovestore on Anna Kuoppamäen Hagnesta Hillin kannesta plokattua kampausta myöten valmis tuote, mutta niin on Edam-juustokin. Lovestorea voisi kuunnella, jos valittavana ei olisi kymmenittäin kiinnostavampia, ennakkoluulottomampia, värikkäämpiä ja koskettavampia äänilevyjä, mutta sellaisia ilmestyy viikottain. Lovestoren suurin ongelma on, että keskinkertaisuus ei ole kovin kiinnostavaa. Kuukauden satunnaisen kuuntelun jälkeen levy ei ole jättänyt oikein minkäänlaista jälkeä.
Miksi tyytyä olemaan kiva, kun voisi olla kiihottava?