Tarkkailuluokka | Inka Upendo: ”Brexitiä lukuunottamatta britit otti mut syliin ja suukotti isot märät pusut molemmille poskille”

"Yhtäkkiä en ollut oman ääneni rajoissa, vaan pystyin olemaan sekä rumpali, basisti, koskettimet ja äänisuunnittelija."
12.11.2019 19:56

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

Helsinkiläislähtöinen Inka Upendo jakaa aikansa pääkaupunkimme ja Cornwallissa sijaitsevan Falmouthin välillä. Iso-Britanniaan kotoutunut tuottaja on ennättänyt jo saamaan soittoa BBC:n radioaalloilla ja esiintymään Reading + Leeds -festivaaleilla. Upendon debyytti-EP Samsara näki päivänvalon lokakuun alussa.

Elektronista poppia luovalla ja vaihtoehtoisella katseella luovan nimen takaa löytyy Inka Pohjonen, joka on ehtinyt omien sanojensa mukaan vuosien varrella kokeilemaan siipiään niin Iron Maiden -cover-bändin solistina, kurkkulaulun treenaamisessa, jazzista purkkapoppiin ja kokeelliseen konemusiikkiin.

– Kaikennälkäisenä mikään ei kuitenkaan tyydyttänyt mun nälkää niin kuin oman musan teko. Maailmani räjähti ja syntyi uudelleen, kun isäni esitteli mulle Ableton Liven ensi kertaa. Yhtäkkiä en ollut oman ääneni rajoissa, vaan pystyin olemaan sekä rumpali, basisti, koskettimet ja äänisuunnittelija, Upendo muistelee.

Ableton vei hänet aina Metropolian musiikin tekeminen ja tuottaminen -linjalle, jonne Pohjonen ei ikinä uskonut pääsevänsä. Korkeakoulun tuotantolinjalla opiskellessa itseluottamus kasvoi, vaikka tästä usein tuntui, että oli haukannut liian suuren palan.

– Oli haastavaa pysyä kärsivällisenä opetellessani säveltämään, sanoittamaan, soittamaan, laulamaan ja tuottamaan omaa musaa, kun koulukaverit Sanni Kurkisuo, Vilma Alina, Ellinoora, Elias Kaskinen ja muut ponkaisivat tähtiin niin nopeasti, Pohjonen kertoo.

Hän sanookin, että tärkeintä on luottaa omaan juttuunsa.

– Mä olin jo pienestä pitäen vaan päättänyt, että jos mulle syntyy oma juttu, niin toivon mukaan se olisi kansainvälinen.

”Valitin olemattomista shreddaustaidoistani frendimuusikko Mikko Sarvanteelle, joka vastasi: ’Mä oon aina kuvitellut, että sä tuut tekee sellasta musaa, joka saa ihmiset liikkumaan’.”

Nykyään Inka Upendo asuu Cornwallissa, minne hän löysi kuultuaan Falmouthin kaupungin olevan upea paikka. Aina englanniksi kirjoittaneelle muusikolle se oli luonnollinen valinta.

Upendo kertoo inspiroivansa ympäristönsä yksittäisistä mielenkiintoisista tai jopa ärsyttävistä äänistä. Hän ei pyri tekemään vain miellyttävää, vaan haastavaa musiikkia. Haastava musiikki kiinnosti myös lukioaikoina, kun ”hurjan progevaiheen” aikana hän halusi tehdä progressiivista musiikkia itse.

– Kerran valitin olemattomista shreddaustaidoistani frendimuusikko Mikko Sarvanteelle, joka siihen vastasi että: “Mä oon aina kuvitellut, että sä tuut tekee sellasta musaa, joka saa ihmiset liikkumaan”. Tää iski ja iski syvälle!

– Tajusin, että mun vahvuus tulee mun persoonallisuudesta. Tajusin, että haluun mun musan kuvaavan mun persoonaa, joka on välillä aurinkoisin animeprinsessa ja välillä vihainen progea rakastava etnovampyyrikuningatar.

”Kolmen sinkun julkaisun jälkeen sain kutsun Iso-Britannian kolmanneksi suurimmille festareille. Siellä sitten samoilla mestoilla, kun Billie Eilish yritin olla pissaamatta pikkareihin.”

Biisejäsi on soitettu BBC:llä, mitä ajatuksia oman musiikin kuulemisesta brittiyleisradion taajuuksilla herätti? Millaista huomiota se on synnyttänyt?

– Briteissä on mahtava radio-ohjelma nimeltä BBC Introducing, joka tukee ruohonjuuritason artisteja ja nostaa sieltä esille lemppareitaan. BBC Introducing Devon and Cornwall onkin soittanut melkein jokaista biisiäni Samsara-EP:ltäni, joka julkaistiin viime kuussa. Tämä kaikki tuntui mahtavalta ja vielä uskomattomammalta, kun sain puhelun BBC Music Reading and Leeds festareiden järkkäreiltä kahdesta slotista heidän kesäfestareilleen, Upendo hehkuttaa.

Ensimmäisen sinkkunsa Limbo Upendo julkaisi omakustanteena, mutta pian hänet otti suojatikseen paikallinen archForm-levy-yhtiö.

– Tuntui siltä, että vihdoinkin mun musaa ymmärretään ja että oli oikea valinta tulla Britteihin. Brexitiä lukuunottamatta britit otti mut syliin ja suukotti isot märät pusut molemmille poskille. Kolmen sinkun julkaisun jälkeen sain kutsun Iso-Britannian kolmanneksi suurimmille festareille. Siellä sitten samoilla mestoilla, kun Billie Eilish yritin olla pissaamatta pikkareihin.

Missä näet itsesi keikalla viiden vuoden päästä?

– Mä en oikeesti kelaa noin pitkälle, Upendo vastaa ja jatkaa: Yritän kovasti nauttia siitä, mitä mulla on nyt ja keskittyä tokan levyn tekemiseen. Mulla on kyllä yksi ajatus pitää keikka jossain skeittiparkissa visuaalien kera. Diggaan tosi paljon sekoittaa eri taidelajeja keskenään. Olisi mahtavaa kanssa lämpätä joskus Sophieta tai Arcaa tai järkätä All girl producers -minifestarit.

Mistä biisisi Waterworld kertoo? Mistä se syntyi ja sai innoituksensa?

– Olin perheeni kanssa laitesukellusmatkalla Malediiveilla, kun tsunami iski Indonesiaan. Onneksemme olimme avomerellä ja tsunami kulki veneemme ali harmittomana, mutta tehden hurjaa tuhoa maissa, Upendo kuvailee.

– Myöhemmin olin koulussa treenaamassa, kun sain puhelun pojalta, jota tapailin silloin. Hän kertoi minulle, että oli löytänyt jonkun toisen ja voisimme nyt olla vain frendejä. Pyörrytti, en oikein saanut happea ja korvissa soi taas tsunamin hälytys sireeni. Myöhemmin Intiassa aloitin Waterworldin kirjoittamisen meren äärellä ja siksi kappale onkin täynnä veden ja jään ääniä. Waterworld on itseasiassa ensimmäinen biisi, jonka sain tuotettua itse loppuun ja siksi aina tärkeä. Waterworld on mun märkä versio klassisesta rakkauslaulusta, hän paljastaa.

Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Ota myös haltuun Soundin Tarkkailuluokka-soittolista, jolta löydät (lähes kaikki) sarjassa esitellyt artistit siististi yhdessä paketissa:

 

Lisää luettavaa