Tarkkailuluokka | Kolibre: ”Musiikissa pitää olla seikkailun tuntua, mystiikkaa ja outoutta”

Helsinkiläinen Kolibre syntyi tarpeesta luoda musiikkia, joka tasapainottelisi tummasävyisyyden ja pirteyden välillä. Kahdeksanhenkinen kokoonpano pyrkii keikoilla luomaan mielenmaisemia todellisuuden rajamailta.
3.5.2018 17:42

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

Kolibre sai alkunsa basson ja synien ääressä operoivan Matti Tervon mielen perukoilla: taustalla oli pitkällistä kasvukipuilua, pohdiskelua sekä tarve luoda ”omiin fiiliksiin sopivaa musiikkia”.

– Musiikkimakuni on yllättävän spesifi; pidän tummasävytteisistä ja melankolisista kappaleista, mutta liika murheellisuus saa mieleni matalaksi. Toisaalta ylipirteys saa minussa aikaan hämmentävän samankaltaisen reaktion. Musiikissa pitää olla seikkailun tuntua, mystiikkaa ja outoutta, Matti Tervo kuvailee. 

– Olin jo aiemmissa bändikuvioissa tutustunut kosketinsoittajaamme Anttiin (Soulanto), joka ilokseni innostui perustamaan kanssani yhtyeen vuoden 2016 syksyllä. Onni oli myötä myös soittotovereiden löytämisessä, kun saimme kerättyä kokoon mahtavan porukan jo ennestään tutuista ihmisistä.

Alkuaikoina Kolibren musiikki oli erilaista kuin yhtyeen nykyinen musiikki antaa ymmärtää. Kosketinsoittaja Antti Soulannon mukaan aihioissa oli paljon lattarifiilistä ja nopeutta, kun nykyään Kolibre on sukeltamassa downtempon, mystiikan ja tunnelmallisuuden korostamisen sekä progeoutoilun maailmaan.

Kahdeksan jäsentä on poikkeuksellisen kokoluokan bändi. Miten tällaiseen kokoonpanoon on päädytty?

– Jo yhtyeen suunnitteluvaiheessa oli selvää että tarvitsemme isommanpuoleisen kokoonpanon, mikäli haluamme toteuttaa villit musiikilliset haaveemme myös livenä, Matti Tervo paljastaa.

Miten bänditreeneistä sovitaan kahdeksan ihmisen kesken?

– Vakiintunut treenipäivä toimii melko hyvin. Treenataan joka maanantai, joten jengi tietää, ettei varaa sille illalle mitään muuta. Näin isossa bändissä on toisaalta se etu, että vaikka joku ei pääsisi paikalle, saadaan silti ihan toimivat treenit, perkussionisti Tommi Saarikangas tuumaa.

Kolibren jäsenistö nimeää yhtyeen musiikillisiksi esikuviksi ovat muun muassa Massive Attackin, Sigur Rósin, Bonobon, sekä Thievery Corporationin. Tunnelmoivat, elokuvalliset ja maisemalliset vaikutteet näkyvät myös bändin live-esiintymisissä.

– Tilan sitova, vahva, ehkä alkuun jopa kuumottava tunnelma ja mystiikka. Savua, alavalot, ei spiikkejä. Tarkoitus antaa musiikin luoda mielenmaisemia todellisuuden rajamailta, jotka vaivuttavat herkkään hypnoosiin ja välillä räjäyttävät yllättäen hereille energisillä kitara- ja fonisooloilla, rumpali Joona Kinnunen kuvailee yhtyeen lavatunnelmaa.

– Kolibre haluaa keikoilla antaa puheen sijasta tilaa musiikille, jolloin soittamisen aikana pääsee syvemmälle esitettävän musiikin maisemiin, laulaja Aino Liinoja jatkaa kiteyttäen.

Missä näette Kolibren viiden vuoden päästä?

– Iceland Airwaves -festareilla, Tommi Saarikangas tuumaa yksiselitteisesti.

– Näen Kolibren viiden vuoden päästä tekemässä albumia, tai ehkä julkaisemassa sitä, keikkailemassa ja kokemassa. Ehkä haetaan inspiraatiota jostain tekemällä visiitti jonnekin, Aino Liinoja pohdiskelee.

– Kolibre on viiden vuoden kuluttua vakiinnuttanut itsensä suomalaisessa musiikkikentässä ja tähtää suomenkielisellä musiikillaan myös muualle Pohjoismaihin, Antti Soulanto maalailee.

Kolibren debyytti-ep julkaistaan touko-kesäkuun taitteessa. Kuluvan viikon lauantaina (5.5.) voit tarkistaa Kolibren keikkakunnon Cafe Mascotissa sekä myöhemmin toukokuussa Kallio kukkii -tapahtumassa 19.5..

Kolibre:
Aino Liinoja, laulu
Tommi Saarikangas, perkussiot ja soundscape
Antti Soulanto, kosketinsoittimet ja taustalaulu
Lauri Antikainen, soundscape ja kitara
Aapo Soulanto, saksofoni
Matti Tervo, basso ja syna
Joona Kinnunen, rummut
Aleksi Hiidensilta, kitara


Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Tutustu myös Soundin Tarkkailuluokka-soittolistaan, jolta löydät sarjassa esitellyt artistit (tai ainakin ne Spotifysta löytyvät) sekä muita tuoreita ja kiinnostavia nimiä:

Lisää luettavaa