Aika kova: Janelle Monáe kertoo matkanneensa ajassa taaksepäin 1970-luvulle David Bowien keikalle

Monáe kertoo päässeensä Ziggy Stardust -aikakauden keikalla aina backstagelle asti. Vaikuttavaa!
22.10.2025 17:02

Janelle Monáe on kova kaveri. Funk-henkisen R&B:n saralla kunnostautunut artisti on napannut urallaan useita arvostettuja palkintoja ja ylistäviä arvioita, mutta ei siinä vielä kaikki: Monáe kertoo Rolling Stonen haastattelussa murtaneensa koko aika-avaruuden kahleet ja vääntäneensä suhteellisuusteorian lainalaisuudet tyystin uuteen uskoon. Laulaja nimittäin matkusti tässä päivänä muutamana ajassa taaksepäin 1970-luvulle David Bowien keikalle, ja David oli tiettävästi kovassa iskussa.

”Matkustin 1970-luvulle ja näin, miten hän esiintyi Ziggy Stardust & Spiders from Mars -kokoonpanolla. Se oli uskomatonta”, Monáe sanoo ja jatkaa:

”Olin siellä backstagella ja päätin, että tämä on se juttu, mitä haluan tehdä. Niinpä matkustin takaisin 2000-luvulle ja ajattelin, että voin tehdä musiikkia, kirjoittaa sanoituksia ja luoda kokonaisen yhteisön muutoksen ja erilaisen sukupuoli-identiteetin ympärille. Enkä tarkoita pelkästään seksuaalisuutta vaan sitä, miten näemme koko maailman.”

Melkoista menoa! Ilmeisesti Bowie itse ei enää myöhemmin muistanut vierailua, sillä hän ei tiettävästi koskaan maininnut saaneensa keikalleen vieraita tulevaisuudesta. Tai voihan se olla, että Bowie vain jätti asian hienotunteisesti mainitsematta. Katso Monáen haastattelupätkä alempaa: