Apulanta vie kiintoisalle kiertoajelulle

16.6.2011 19:15

Apulanta ei järjestäkään 20-vuotisjuhlallisuuksia heinäkuussa Heinolassa, kuten yhtyeen alkuperäisenä tarkoituksena oli. Orkesterihan puhui asiasta vuoden ensimmäisessä Soundissa.

Apulanta ei järjestäkään 20-vuotisjuhlallisuuksia heinäkuussa Heinolassa, kuten yhtyeen alkuperäisenä tarkoituksena oli. Orkesterihan puhui asiasta vuoden ensimmäisessä Soundissa.

Kesällä 1991 perustetun yhtyeen bileet ovat siirtyneet Helsingin Circukseen elokuun loppupuolelle, mutta Heinola ei suinkaan ole täysin paitsiossa.

– Ajattelimme tosiaan aluksi pysyvämme ja juhlivamme kotikonnuilla Heinolassa, mutta kaupungista ei lopulta löytynyt tilaisuuteen sopivaa keikkapaikkaa. Järjestämme kuitenkin mittavan Heinolan-kiertoajelun ja vierailemme mahdollisimman monessa oleellisessa Apulanta-kohteessa, rumpali Simo Santapukki kertoo.

– Sen jälkeen bussimme keula kääntyy kohti Helsinkiin ja soitamme juhlakeikan. Uskallan sanoa, että keikasta tulee unohtumaton. Siellä on tiedossa runsaasti erikoismiehiä ja -musiikkia.

Apulannan kesäkiertue vierailee melkein kolmessakymmenessä paikassa ennen elokuun juhlallisuuksia. Keikkalista löytyy täältä.