Dave Mustaine julkaisee uuden muistelmateoksen – opuksessa keskitytään elämän ja kuoleman kysymyksiin

Mustaine muistelee jälleen.
17.1.2026 21:12

Megadeth-kippari Dave Mustaine julkaisee syyskuussa 2027 uuden muistelmateoksen nimeltään In My Darkest Hour. Kirjassa tullaan markkinointimateriaalin mukaan keskittymään erityisesti Mustainen syöpätaisteluun. Muusikolla diagnosoitiin kurkkusyöpä vuonna 2019.

Mustaine tekee kirjan osalta yhteistyötä New York Timesin toimittajan Joe Laydenin kanssa. Layden oli aiemmin mukana kirjoittamassa Mustainen Mustaine: Heavy metal muistelmat -elämäkertaa vuonna 2010.

”Kipu ja kärsimys eivät ole Dave Mustainelle vieraita. Hän on taistellut demoneita – joihin lukeutuivat alkoholisti-isä, addiktio ja musta magia – vastaan koko ikänsä, ja uskoi jo selviytyneensä pahimmasta 58 vuotta täytettyään. Vuonna 2019 Mustaine kuitenkin menetti välittömästi tunnistettavan äänensä ja huomasi musiikillisten lahjojensa taantuvan. Saatuan diagnoosin okasolusyövästä kielensä tyvessä, hänen uransa – ja mahdollisesti koko elämänsä – oli vaakalaudalla. Mustainelle se oli kuitenkin vain yksi mahdollisuus lisää taistella leijonan lailla”, kustantaja Da Capo Press kuvailee tulevaa.