Thrash metal -jätti Megadethin kitaristi Kiko Loureiro (kuvassa äärimmäisenä oikealla) jäi syksyn Pohjois-Amerikan-kiertueelta pois perhesyistä. Loureiron tuuraajaksi pestattiin muun muassa Wintersunista ja Smackboundista tuttu Teemu Mäntysaari. Loureiron oli tarkoitus palata tositoimiin taas ensi vuonna, mutta viime viikonloppuna kitaristi tiedotti some-kanavissaan, ettei hän pysty vielä tulemaan takaisin vaan häntä tarvitaan kotona perheen parissa.
Nyt Megadeth-pomo Dave Mustaine (kuvassa toinen oikealta) on julkaissut aiheesta oman tiedotteen bändin some-kanavien kautta. Mustaine vahvistaa, että Loureiron poissaolo jatkuu ja Mäntysaari jatkaa yhtyeen keikkakitaristina vielä ensi vuonna.
Loureiro ja Mustaine eivät kumpikaan sano suoraan, että Loureiro olisi kokonaan ulkona bändistä, mutta samalla Mustaine kuitenkin kiittää Loureiroa ”näistä yhdeksästä vuodesta” ja toivoo kaikkien tukevan häntä ”tulevissa pyrkimyksissään”. Myös Loureiron omassa tiedotteessa annetaan vahvasti ymmärtää, että kitaristia ei välttämättä enää tulla Megadethin riveissä näkemään. Molemmat tahot pitävät kuitenkin oven Loureirolle auki käyttämällä termiä ”pidennetty poissaolo”.