Deftones on liittynyt musiikillisen kataloginsa oikeuksia kaupanneiden artistien runsaslukuiseen joukkoon, uutisoi Billboard. Orkesteri on julkaisun tietojen mukaan myynyt suurimman osan oikeuksistaan Warner Music Groupille, mutta kauppojen tarkemmsta ajankohdasta ei ole täyttä varmuutta. Julkaisun mukaan nimet on rustattu papereihin jossain vaiheessa viimeisen kahden vuoden aikana.
Itse kauppasummakin on hämärän peitossa, mutta Billboard arvioi sen olleen noin 41-75 miljoonaa dollaria, eli varsin messevät 34-63 miljoonaa euroa. Warner omisti jo valmiiksi yhtyeen masternauhat.
Julkaisun mukaan yksi bändin jäsenistä päätti säilyttää oman osuutensa kustannusoikeuksista itsellään.
Pitkän linjan artistien oikeudet ovat viime vuosina vaihtaneet omistajaa varsin tiuhaan tahtiin. Katalogejaan ovat kaupanneet muun muassa Bob Dylan, Neil Young, Mötley Crüe, Bruce Springsteen, ZZ Top, Fleetwood Macin ja Alice in Chainsin jäsenet, Twisted Sister sekä David Bowien perikunta.