Mötley Crüe myi levytetyn tuotantonsa oikeudet BMG:lle

Elizabeth Goodenough / Everett Collection / All Over Press

Variety-lehden tietojen mukaan kaupat tehtiin melkoisesta summasta.

BMG on ostanut oikeudet Mötley Crüe -yhtyeen koko levytettyyn tuotantoon. Kauppaan sisältyy siis yhdeksän pitkäsoittoa Too Fast For Love -debyytistä (1981) vuoden 2008 Saints Of Los Angelesiin kuin myös livealbumit ja kokoelmat. Variety-lehti sanoo levy-yhtiöjätin pulittaneen oikeuksista peräti 150 miljoonaa dollaria, mutta kauppasummaa ei ole vahvistettu julkisesti.

”Harva yhtye tuntee rockin myytin ja taian kuin Mötley Crüe tuntee. Tässä yhä kovemmaksi muodostuvassa kilpailussa oikeuksista, artisti täytyy saada vakuuttuneeksi, että ostaja käyttää heidän työtään oikealla tavalla. Olen iloinen, että Mötley Crüe päätti BMG:n olevan juuri oikea huoltaja heidän musiikilliselle uralleen”, levy-yhtiön toimitusjohtaja Hartwig Masuch kommentoi.

”Tuntuu uskomattomalta tehdä yhteistyötä uuden partnerimme BMG:n kanssa. Heidän mittava suosionsa rockin parissa tekee heistä täydellisen kodin säilyttämään ja edelleen kasvattamaan musiikillista perintöämme ja varmistamaan, että pysymme aina huipulla”, yhtye vuorostaan kommentoi.

Mötley Crüe on 40-vuotisen uransa aikana myynyt yli 100 miljoonaa levyä. Yhtye on myös napannut kolme Grammy-ehdokkuuta ja heillä on oma tähtensä Hollywoodin Walk of Famella.

Mötley Crüen pääasiallinen biisintekijä basisti Nikki Sixx myi kappaleidensa kustannusoikeudet Hipgnosis Songsille viime vuonna.