”Eräskin maailmanlopun kelissä ja ruokamyrkytyksen keskellä vietetty juhannus on jäänyt ikuisesti mieleen!”

25.6.2011 17:19

Pyhäpäivän kunniaksi Soundi kyseli muutamilta enemmän tai vähemmän kiireisiltä artisteilta juhannuskuulumisia.

1. Mitä juhannus sinulle merkitsee?

Onni Waris, Eläkeläiset: – Juhannus on tyhjänpäiväistä höpötystä ja haihattelua. Vähänku joulu ja pääsiäinenkin. Humppaveikoille juhannus merkitsee kesälomamatkaa ja talven polttopuurahojen keräystalkoita.

Santeri Kallio, Amorphis: – Bändin osalta juhannus on kesän aktiivisinta keikka-aikaa, silloin voi olla jopa kaksi keikkaa päivässä. Itselläni ei tätä iloa ole vielä suotu, mutta kolmekin keikkaa jussin aikana ei ole mitenkään poikkeuksellista. Yksityishenkilönä juhannus on rauhallinen sukulaisten kanssa vietettävä perhejuhla, pitäen sisällään esimerkiksi mökillä grillausta. Tosin viime juhannus meni Smackin Kinden mökillä Forssassa, sateessa värjötellessä. Eikä niin kovin rauhallisissa tunnelmissa.

Marja Tahvanainen, Stella: – Viime vuosina juhannus on muodostunut työpainotteiseksi, vaikkakin festareilla esiintyminen on toki erilaista kuin esimerkiksi toimistotyö. Viime kesänä Stellan keikkatauon aikana vietin pitkästä aikaa vapaan juhannuksen ja olihan sekin hienoa. Juhannus on minulle samalla lailla perhekeskeistä aikaa kuin joulukin ja onhan se ihana saada lomailla läheisten kanssa Suomen suvessa. Joskus nuorempana jaksoin juhannusta juhlia villimminkin, nykyään melko rauhallisissa merkeissä.

Mikko Von Hertzen / Von Hertzen Brothers: – Skidinä juhannus oli jännä juhla, koska saatiin valvoa aina siihen asti kun aurinko taas nousi. Nykyään tämä aika on enemmän työntäyteistä. 

2. Perinteinen tiedustelu; kohahduttavin juhannusmuistosi, tavalla tai toisella?

Onni Waris, Eläkeläiset: – Yhtenä juhannuksena oltiin samalla keikalla Loortin kanssa ja mie meinasin hutikkapäissäni kävellä Hirviön pommeihin – olishan siinä Variksen poika tosin saanu siivet!

Santeri Kallio, Amorphis: – Ihan turakaisena kävin Yyterin juhannuksessa, olisikohan ollut vuonna 1994. Siellä näin muiden muassa Village Peoplen. Telttakepit hajosivat jo Helsingin päässä, joten nukuimme "säkissä" koko juhannuksen kotitekoisen "avaruusmehun" voimin. Se oli melko legendaarista.

Marja Tahvanainen, Stella: – Kyllä eräskin isolla kaveriporukalla Porin Yyterissä maailmanlopun kelissä ja ruokamyrkytyksen keskellä vietetty juhannus on jäänyt ikuisesti mieleen. Myös ensimmäinen juhannusfestarikokemus on ikimuistoinen. Se oli Rantarock Vaasassa joskus 90-luvun puolivälissä ja taisi siellä joku festarikärpänen puraista, kun yhä edelleen juhannuksena festarit kutsuvat. Sitä "Rantarockin musiikkia" en ymmärrä vieläkään, mutta se ei tainnut olla niin väliksi silloin.

Mikko Von Hertzen / Von Hertzen Brothers: – Aikoinaan setämme Lasse ja faijamme Hasse soittivat landella joka juhannus vesirajassa olevan "tanssilavan" kupeessa saaristolaisvalsseja ja me muut tanssittiin.

3. Oletko ikinä tehnyt juhannustaikoja?

Onni Waris, Eläkeläiset: – Bändin kanssa tehhään taikoja juu, tai ainakin noidutaan vallan helevetisti. Tulevaisuutta tirkistellään aamuyöllä Carillo-pullon pohjan läpi, sillä siinä on paras optiikka!

Santeri Kallio, Amorphis: – Muutaman kerran olen toki tehnyt taikoja… Siis kävellyt hiljaa yöllä pellolle seisomaan ja lausumaan manalan loitsuja toivoen, että hiisi tulisi sanomaan notta amorjens.

Marja Tahvanainen, Stella: – En ainakaan muistaakseni ole tehnyt sen kummempia taikoja juhannuksena. Bändin kanssa myös juhannuskeikalla heitetään ylävitos-läpsyt ennen keikkaa, muuten voi tulla huono veto! Että sen verran taikauskoa löytyy kuitenkin…

Mikko Von Hertzen / Von Hertzen Brothers: – Ei oo kyl ollu tapana. Lukuun ottamatta niitä loitsuja mitä loihdimme instrulaattoreistamme. Kuoppala (Juha, koskettimet) on kyl aika Welho…

4. Juhannussauna, juhannuskokko, juhannusliputus/juhannussalko vai juhannustanssit? Mikä näistä on tärkein perinne?

Onni Waris, Eläkeläiset: – Iteasiassa Eläkeläisten tapauksessa toteutuu melkein kaikki, joten tästä joukosta on hankala valita… Saunotaan lavalla, monesti jopa keikan jälkeenkin – tosin sillo kyseessä on selkäsaunominen. Soittimet poltetaan joko lavalla tai lavan takana, moisen paskat ja pahuuden syytäjät. Liputustakin harrastellaan, tosin liput on kyllä puolitangossa tahi muuten vinossa eli repsallaan. Ja tanssaamistakin tapahtuu, sekä lavalla että palavien instrumenttien ympärillä. Perinteet ja kuri ne olla pitää, eihän tästä tahi mistään muuten tu yhtikäs mittään!

Santeri Kallio, Amorphis: – Yhtään juhannusta ei ole varmasti tullut vietettyä ilman että olen käynyt järvessä uimassa, eli varmasti se on tämä saunahomma ja uiminen. Myös juhannuskännit on omaksi perinteeksi muodostunut traditio.

Marja Tahvanainen, Stella: – Itselleni tärkeä on perinteinen ja pitkän kaavan mukaan toimitettu juhannussauna vaikka kyllä noi muutkin kelpaa ihan mainiosti. Eräänä vuonna on tullut juhannussalon ympärikin tanssahdeltua Tukholman saaristossa. Hieno tunnelma siinäkin oli.

Mikko Von Hertzen / Von Hertzen Brothers: – Sauna, kokko, salko ja tanssit. Ja salko voi tässä tarkoittaa vaikka mitä!

Lisää luettavaa