Heikki Harmasta tuli folk-artisti Hector 1960-luvun puolivälissä, ja hän kohosi Suomen varhaisen rocksukupolven tärkeimpien tienraivaajien joukkoon. Hänet on opittu tuntemaan sekä rohkeana ulkomaan virtauksista omaksuttujen tyylien kokeilijana ja lokalisoijana että vahvana ja omaleimaisena sanoittajana, ja hän onkin pitkän uransa aikana tehnyt runsaasti kappaleita myös muille artisteille.
Hector on ehdottanut haastattelupaikaksi Helsingin Munkkiniemessä sijaitsevaa Café Torpanrantaa. Taiteilijan innostus on kova, kun pöydälle nostetaan yllätyksenä Soundi-palkinto, eli Juho Juntusen suunnittelema Taatto Taivahinen -patsas.
– Tämä on niin hieno! Tämä tulee hyllyyn Emmojen ja kaikkien muiden keskelle. Vielä kun mä olen tunnetusti ollut sarjakuvafriikki aina, ja Juhonkin tunnen hyvin, niin on hienoa saada hänen suunnittelemansa pysti, Hector riemuitsee.
Hectorin palkintohyllyyn onkin kertynyt tunnustuksia: Emma-patsaita, Pro Finlandia -kunniamerkki, Junnu Vainio -sanoituspalkinto, Reino Helismaa -palkinto. Taatto pääsee siis hyvään seuraan.
Oman merkityksen hahmottaminen ei ole koskaan helppoa, ja Hectorkin sanoo olevansa alisteinen muiden kertomille näkemyksille.
– Olen katsonut nyt Pekka Laineen Rock-Suomi-sarjaa, että mihin mä siellä jonkun rockjournalistin tai kollegan mielestä sijoitun.
– Mutta itse näkisin, että olen ollut aika samanaikaisesti siinä rintamassa missä olivat Dave, Juice ja Harri Rinne, Pekka Streng… suomenkielisen rockin kirjoittajien ensimmäisessä aallossa ei ollut juuri muita. Jollei sitten lasketa mukaan M.A. Nummista, Markku Intoa ja Jarkko Lainetta, jotka tekivät omanlaistaan undergroundia.
Lisäksi hän näkee merkityksensä virtausten ja soundien kokeilijana.
– Tietenkin kun olin Yleisradiossa töissä musiikkitoimittajana, niin mulle tuli Jenkeistä ja Englannista kaikki uutuudet pöydälle, joten olin etunenässä haistelemassa, missä mennään. Olin viemässä jengiä kohti uutta, mutta en kuitenkaan koskaan kokenut olevani varsinainen uudistaja.
Tekstittäjäksi Hector opiskeli ennen kaikkea lukemalla runoutta.
– Tekstien suunnan saneli sisältö. Kun aloin tehdä tekstejä, sisältöä maailmassa tuottivat lähinnä Dylan ja Lennon, toki jotkut muutkin. Yhtäkkiä minullekin avautui biisiaiheiden kirjo, että okei, otan tuolta ajattelutavan ja tyylin, mutta sitten on haasteena saada se istumaan suomen kieleen ja kuulostamaan hyvältä, luontevalta ja aidolta.
Alkuvuosiensa jälkeen hän alkoi laajentaa ilmaisuaan tekstittäjänä, ja silloin avuksi tuli fantasia.
– Aloin ajatella, että ihan sama mitä muut tekee, mä teen näin. Siitä Herra Mirandoksen mystiset jutut tuli, tosin on siellä myös Tolkienia, Lewis Carrollia ja C.S. Lewisia. Kun lapset olivat pieniä mä luin niille Narnia-kirjoja sekä Tolkienin trilogiaa ja mietin, että kyllä tämä pitää jotenkin musaan tuoda. Ja siihen päälle kaikki järkyttävät uutiset maailmalta Vietnamin sotaa myöten.
74 vuotta keväällä täyttäneen Hectorin tuotanto levittäytyy kuudelle vuosikymmenelle. Seitsemäs on vielä korkkaamatta, sillä uutta materiaalia ei ole 2020-luvulla syntynyt. Keikkailukin on ollut koronarajoitusten takia jäissä.
”Mulla on rakkaus musiikkiin, ja on aina ollut olemassa, se pitää vain saada kaivettua esiin.”
Kaipuu musiikintekijäksi palaamiseen on kuitenkin kova.
– Nyt kun on ollut puolentoista vuoden täysbreikki, niin se on osittain syynä sellaiseen lukkiutumiseen. Tuntuu, että onko mun luovuus virranut ihon läpi pois. Olen joskus sanonut, että pystyn tekemään tunnissa kuusi biisiä kenelle tahansa. Koskaan ei ole ollut tällaista.
Hän kuitenkin uskoo, että vielä se tulppa aukeaa.
– Mulla on rakkaus musiikkiin, ja on aina ollut olemassa, se pitää vain saada kaivettua esiin.
– Meillä on vene vesillä ja mökki saaristossa. Ehkä voisin muuttaa erakkona saareen ja ottaa akkarin ja nauhurin mukaan. Ei biisin tekeminen sen enempää vaadi.
Hector sanoo pohtineensa asiaa paljon myös siltä kantilta, että onko hänellä enää sijaa radioissa ja toisaalta, miten striimeihin perustuvassa maailmassa saisi kuuntelijoiden huomion.
– Joutuuko sitä tässä iässä vielä tekemään levytyssopimuksen? Sekin tuntuisi hullulta kun kaikki alustat on kuitenkin olemassa.
Maailmalla yhä vain vellovat kriisit ja epäoikeudenmukaisuudet voisivat toimia laukaisevana tekijänä luovuusblokkiin.
– On mulla ollut mielessä, että kun seuraa vaikka Lukašenkaa niin herää kysymys, että mihin tämä maailma on menossa. Ihan pandemiasta riippumattakin, mitä täällä oikein tapahtuu? Pikkuisen on herännyt tunne, että jos jollain metaforistisilla tavoilla käsittelisi näitä asioita.
– Olisi aika tehdä biisejä, vaikkei ihan suoraan sanoisikaan että Putin on paska, Hector naurahtaa.
Nuoruusvuosista saakka Hectorin tuotantoa on leimannut vahvasti vasemmistolaisuus, hippiaate ja pasifismi, ja edelleenkin hän allekirjoittaa nuoren Heikin ajatukset.
– Ilman muuta allekirjoitan, se on selvää. En kuitenkaan koskaan ollut jyrkän vasemmistolainen, enkä digannut sitä tietynlaista ehdottomuutta mitä Agit Propin liepeillä olevat edustivat.
Hector on viime vuosina katsellut uraansa taaksepäin niin kiertueiden kuin elämäkerrankin kautta. Vuoteen 1979 asti käänteitä kerrannut Asfalttihippi ilmestyi vuonna 2017, ja jatko-osan kirjoittaminen on käynnissä.
– Kun kirjoitin Asfalttihippiä, niin tuntui että muisti on sitä parempi mitä pidemmältä lähtee muistoja hakemaan. Lapsuus, nuoruus ja ne tärkeät vuodet, jolloin kaikki oli uutta jäi heti mieleen. Mutta nyt kun teen kakkosta, joka kuitenkin kattaa vuodet 1980-luvusta tähän päivään, on helvetin paljon vaikeampi muistella. Pitää kaivella vanhoja Soundeja ja muuta. Onneksi sekä mun ex-vaimo että nykyinen ovat ottaneet lehtileikkeitä talteen, koska minä en itse ole koskaan pitänyt mitään päiväkirjaa.
Hector kertoo hahmottavansa tapahtumia yhteistyökumppaneiden kautta.
– Vaikka joku vuosi 1986, mietin että hetkinen, vuonna 1980 tuli Hakokönkään Jukka tuottajaksi… Sitten alan soitella elossa oleville, että kerro nyt mitä muistat. Siellä on melkoisia muistihirmuja, kuten (kosketinsoittaja) Kotilaisen Esa, joka on ollut alusta asti mukana bändeissäni ja tulee olemaan hamaan tappiin. Häneltä tulee tarkkaa tietoa, että saan oikeita päivämääriä.
Jo mainittujen Hakökönkään ja Kotilaisen lisäksi Hectorin uralle mahtuukin monta merkittävää tuottajaa ja muusikkoa, jotka ovat auttaneet maestroa visioidensa toteuttamisessa.
– Kaikki ammattimuusikot ovat olleet tärkeitä, koska pidän itseäni edelleen enemmän kitaran rämpyttäjänä. En ole koskaan opiskellut, joten korvakuulolta ja treenaamalla on menty.
Bergströmit puhuivat muusikkojen kanssa muusikkoa. Minä kun osaan puhua vain jotain… tähtitaivasta.
– Sitten jos mietitään heitä, jotka ovat vieneet musiikkiani eteenpäin niin kyllähän Pirjo ja Matti Bergström (kolmen ensimmäisen Hector-levyn tuottajat) täytyy nostaa esiin. He orkestroivat ja johtivat sitä meininkiä, ja puhuivat muusikkojen kanssa muusikkoa. Minä kun osaan puhua vain jotain… tähtitaivasta.
Tärkeiden hahmojen lista jatkuu pitkänä: Antero Jakoila, Otto Donner, Atte Blom, Pave Maijanen, Peter Lerche, Okko Laru…
Debyyttisooloalbumi Nostalgia ilmestyi lähes 50 vuotta sitten, ja sen jälkeen studiolevyjä on kertynyt yli 20. Hector kokee olevansa enimmäkseen tyytyväinen albumiensa saamaan vastaanottoon ja arvostukseen, mutta yhden levyn menestymättömyys on jäänyt kaivelemaan.
– Ruusuportti-albumi (1979), joka me käännettiin yhdessä Tommy Tabermanin kanssa (sanoituksina oli ruotsalaisen Dan Andersonin runot), sille olisin suonut enemmän huomiota. Se on poikkeava levy, koska se ei ole sitä mun pop/rock-tuotantoa.
– Se ei mennyt mihinkään vaikka on helvetin hieno levy. Me tehtiin todella iso duuni käännösten kanssa. Mä olin itse silloin Lapinlahdessa (psykiatrinen sairaala, jossa Hector oli masennuksen takia), ja Otto (Donner, levyn tuottaja) haki mut isolla amerikanautollaan studioon. Sillä oli diapamia mukana, että jos tulee kauheen pahat fiilikset niin nappula suuhun, kuppi kahvia ja jatketaan, kun ollaan ensin pyyhitty kyyneleet pois.
Toisenkin albumin vastaanotto on jäänyt harmittamaan, mutta kyseessä ei ole Hectorin oma levy.
– Toinen kummajainen on kun tehtiin Irina Milanin sooloalbumi (Mitä tapahtuu!, 1979). Minä arvostin Irinaa laulajana suuresti. Konsepti oli, että minä kirjoitan albumillisen tekstejä ja Jorma Panula säveltää ne. Siitä tuli ihan weird levy, mutta ne on ehkä mun parhaat lauluntekstit ever. Oikeastaan ne on runoja, jotka on sävelletty.
Viimeiset 15 vuotta Hectorin ura on ulkoapäin näyttäytynyt hyvästien jättämisenä. Tosin Hector korjaa ponnekkaasti, että kyseessä on ainakin osittain ollut väärinkäsitys. Kritiikki loputtomista jäähyväiskiertueista selvästi vaivaa häntä.
– Jossain vaiheessa mua ärsytti hirveästi se, että mut oltiin meemiytetty, vaikka tosiasassa olen tehnyt vain yhden varsinaisen jäähyväiskiertueen, ja aika pian sen jälkeen kommentoinkin että se oli virhearviointi. Onneksi sen kiertueen nimi oli Näkemiin – kuulemiin, Hector toteaa vuoden 2007 kiertueestaan.
– Sen koommin en ole perkele tehnyt jäähyväiskiertueita, Hector painottaa.
Toki myös parin vuoden takainen Hexit-kiertue – jonka nerokkaan nimen Hector kertoo itse keksineensä – vihjasi vahvasti lavoilta poistumiseen.
– Jossain talk show’ssa kun kysyttiin suoraan, niin sanoin että kyllä se tällä hetkellä näyttää siltä että tämä on viimeinen rundi isoissa paikoissa ympäri Suomen. Sitä en sano, ettenkö voisi mennä johonkin Tavastialle tai tekemään yllätyskeikkaa jonnekin pommisuojaan.
– Mutta semmoinen maine kun tulee niin ei siitä pääse irti. On paljon fiksumpaa tehdä Dylan-ratkaisu ja sanoa, että tämä on ikuista kiertuetta.
Teksti: Mikko Meriläinen
Soundi-palkinto
Soundi-palkinto on merkittävälle suomalaiselle musiikkivaikuttajalle myönnettävä tunnustus. Palkintona annettavan Taatto Taivahinen -patsaan on suunnitellut Juho Juntunen ja sen valmistaa käsityönä taiteilija Christian Jütte. Vuodesta 2005 myönnetyn palkinnon ovat Hectoria ennen saaneet Tuomari Nurmio, Alexi Laiho, Toni Wirtanen, Juhani Merimaa, Tuomas Holopainen, Ismo Alanko, J. Karjalainen, Atte Blom, A.W. Yrjänä, Jonna Tervomaa, Timo Kanerva, Jukka Orma, Jussi Lehtisalo, Jukka Gustavson, Chisu ja Paula Vesala.