Kantolan tapahtumapuistossa on nähty muutamana edellisenä vuonna kelpo kavalkadi isoja keikkoja, kun Hämeenlinnassa ovat vierailleet niin AC/DC, Iron Maiden kuin Guns N’ Roseskin. Nyt tiedote kertoo, että ensi kesänä vastaavanlaista ilonpitoa ei järjestetä, vaan puistossa keskitytään pienempiin tapahtumiin.
”Kyse ei ole Kantolan houkuttelevuudesta, vaan vuosi 2018 on hiljainen tapahtumavuosi Suomessa valtakunnallisellakin tasolla. Maailmanluokan artistien suhteen Tukholma ja Tallinna vetävät nyt pidemmän korren”, Linnan Kehitys Oy:n tapahtuma-asiantuntija Juuso Nieminen vakuuttaa tiedotteessa.
Vuoden 2018 hiljaisuudesta voi toki olla montaa mieltä – saapuuhan Suomeen keväällä ja kesällä esimerkiksi Ozzy Osbournen, Judas Priestin, Metallican, Iron Maidenin ja Roger Watersin kaltaisia jättiläisiä – mutta siinä voi olla perää, että 50 000 katsojaa Hämeenlinnaan houkuttelevaa artistia voi olla nyt vaikea löytää.
Metallica olisi kenties voinut tässä onnistua, mutta bändi soittaa sen sijaan toukokuussa kaksi keikkaa Helsingissä. Kotimaisista nimistä Nightwish olisi saattanut olla sopiva, mutta bändi valitsi Hämeenlinnan sijaan Lahden konserttipaikakseen.
Vuosi 2018 on kuitenkin vain välivuosi Kantolan jättikonserttien suhteen, tiedote kertoo. Live Nationin pääpromoottori Zachris Sundell kirjoittaa, että töitä on jo alettu tehdä ensi kesän varalle.
”Tilanne näyttää ihan lupaavalta sen suhteen, että kesällä 2019 Kantolassa nähtäisiin taas maailmanluokan esiintyjä”, Sundell sanoo.