Tommi Liimatta
Manse – Markka-aika
Like
Tommi Liimatan muistelmat jatkuvat Rollon (2020) kokoisella järkäleellä, joka kattaa taiteilijan elämän kesästä 1996 vuoden 2001 loppuun. Ja nimenomaan kattaa, sillä Markka-ajassa käydään läpi melkeinpä jokainen ajanjakson päivä. Levyjä, sarjakuvia ja kirjojen alkuituja syntyy, mutta pikkutarkkoihin muistiinpanoihin ja arkistoihin perustuva kerronta valaisee armottoman kalseasti myös parikymppisestä kaksivitoseksi kasvavan ihmisen parisuhde- ja viinaongelmat sekä ennen kaikkea ne vaikeudet, joita toive itsensä elättämisestä vaihtoehtoisella taiteella väistämättä aiheuttaa.
Periaatteessa Markka-aika on mitä parhain rokote ylimitoitettuja luovia haaveita vastaan. Jokainen kuukausittainen luku päättyy karuun tietoon siitä, montako markkaa Liimatalla tuolloin tilillään oli. Vielä vuosituhannen vaihteessa tällaiseen elämänmuotoon oli levy-yhtiöiden ja julkisten instanssien puolesta nykyistä enemmän mahdollisuuksia. Mission hintana on silti dostojevskiläinen nälkäkurjuus, osittain toki siksikin, että kun rahaa on, se menee uuden kotikaupungin, Tampereen, kapakoihin.
Liimatta ei suinkaan vähättele kunnianhimoaan tai Absoluuttisen Nollapisteen onnistumisia kuvatulla jaksolla, jonka kuluessa ilmestyi muun muassa bändin palvotuin klassikkoalbumi Suljettu (1999). Banaalin köyhäilyn lomassa syntyy suurtöitä. Keikkaa heitetään maakuntien rapakapakoita myöten, eetos on tyystin toisenlainen kuin maalikylien poseeraajilla.
Hetkittäin baari- ja keikkareissujen luettelointi voi puuduttaakin, mutta yksityiskohdista avautuu hämmentävän tarkka kuva tekemisestä, elämisestä ja niiden ehdoista tänä aikana ja tämän kertojan lähtökohdista.
Teksti: Niko Peltonen
Arvio on julkaistu Soundissa 7/23.