Soundissa 10/2013 käynnistyneessä Laulun paikka -juttusarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Sarjan viides osa sijoittui Helsingin keskustaan Urho Kekkosen kadulle, jossa Jiri Nikkinen kertoi Cliftersin kappaleesta nimeltä Hyvä bore.
Laulu: Clifters − Hyvä bore
Albumilta: Kuningas (1987)
Sanat: Jaana Rinne
Sävellys: Jiri Nikkinen
Koordinaatit: 60° 10’ 7.2”, 24° 55’ 58.2”
Siirrytään ajassa vuoteen 1986. Silloin julkaistiin vuonna 1979 perustetun helsinkiläisyhtye Cliftersin ensimmäinen suomenkielinen single Hyvä bore.
− Niihin aikoihin asti lauloimme englanniksi. Minulla oli hankaluuksia saada Jaana Rinteen tekemiä suomenkielisiä sanoituksia sopimaan omaan suuhun. Hyvä bore oli helpoimmasta päästä, muistelee Cliftersin johtohahmo Jiri Nikkinen Helsingissä Urho Kekkosen kadulla sijaitsevassa ravintolassa.
Hyvä bore sijoittuu kyseisen ravintolan sekä sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Tavastia-klubin yläkerrassa, Hämäläisen osakunnan tiloissa 1980- ja 1990-luvuilla toimineeseen Backstage Club -baariin. Tänä päivänä samassa paikassa on yliopistoruokala.
− Joku heittää paskaa seinään -lause syntyi viime tingassa tuottaja Ralf Örnin ehdotettua sitä. Hyvä bore -termin syntytarina on muuttunut vuosien varrella, mutta yhden version mukaan Andyn (McCoy) roudari tai teknikko oli ajanut autoa ilmeisesti kannabispäissään. Homma oli lähtenyt hanskasta, hän oli nostanut kädet pystyyn, huutanut ”Hyvä bore!” ja rysäyttänyt lumihankeen.
− Tsumba on muusikkoisältäni mukaan tarttunut sana, joka tarkoittaa meininkiä. Jaana poimi sen Lurin (Ari ”Luri” Luokkala, Cliftersin toinen johtohahmo) ja minun puheista. Kuningas-levyn sanoituksissa on mukana paljon sitä kieltä, mitä me itähelsinkiläisnuoret puhuimme, Nikkinen kertoo.
”Tsiigatkaa, joku heittää paskaa seinään / Hyvä bore, paha tsumba taivaaseen”
Hyvä bore -kappaleen sanoituksessa mainitaan erikoisia nimiä.
− Varvi-Ville on toimittaja Virve Valli. Räkä-Malmi on luonnollisesti Pete Malmi. Molli on Melrosen laulaja Tokela, joka oli helvetin hauska jätkä, mutta Melrosen menestyksen myötä hän vakavoitui. Aloimme kutsua häntä Molliksi. Iso-Taina oli hyvä ystävämme, pyörimme pari kesää tiiviisti kimpassa, Nikkinen kertoo.
− Vara-Andyt olivat tyyppejä, jotka hengasivat Backstage Clubilla aurinkolasit silmillä nurkkapöydässä istuen. Se oli mesta, missä muusikot 1980-luvulla kävivät. Siellä törmäsi kavereihin ja niihin aikoihin sitä oli itse snadisti alkoholisoitunut nuori aikuinen.
Jiri Nikkinen on ollut kuusivuotiaasta asti iso The Beatles -fani. Hyvä bore -biisin kertosäkeessä kuuluu kuitenkin erään ruotsalaisyhtyeen vaikutus.
− Kertosäehän on silkkaa Abbaa. Melodia on Gimme Gimme Gimme -biisin a-osa. Se oli täysi vahinko. Asiasta oli joku kirjoitus Rumbassa ja olin aivan ihmeissäni. Sitten kelasin asiaa ja olin vaan, että ”ei vittu, niin onkin”, Nikkinen jatkaa muistelua.
− Diggailin tuolloin myös Abbaa ja sieltä se on sitten varmasti jäänyt päähän. Soinnut eivät ole samat, mutta kyllä sen siitä löytää.
”On vara-Andyt paikalla, ne pitää hovii pöydässä / On mustat lasit silmillä, ne elvistelee pimeessä / Ne kusee hunajaa”
Cliftersin suuri läpimurto tapahtui lainabiiseillä, joiden myötä bändin kulttimaine katosi. Suurin osa yhtyeen tuotannosta on kuitenkin Jiri Nikkisen säveltämää ja Jaana Rinteen sanoittamaa. Vuonna 2002 yhtye äänitti uuden version Hyvä bore -biisistä.
− Se laulettiin ja soitettiin paremmin, joo, mutta siinä ei ole samaa angstia kuin alkuperäisessä, jossa olen vielä teknillisesti huonompi laulaja. Siinä kuuluu, että ääni tulee ulos kurkusta vaikeasti, mutta siitä kuuluu kapina ja näyttämisen halu. Hirveä into on päällä, Nikkinen toteaa.
Jiri Nikkinen keikkailee tänä päivänä The Beatles Tribute Bandin kanssa. Laulaja työstää myös uutta soololevyä.
− Hyvä bore on biisi, joka herättää paljon muistoja varmasti vielä vuosikymmenien päästäkin. Sitä ei voi kuitenkaan vetää ihan missä tahansa keikkapaikassa. Jos menee vaikkapa johonkin gaalailtaan, niin se ei ole se biisi, mikä siellä vedetään. Elekieltä ja Angelica ovat niitä kappaleita.
Teksti ja kuva: Visa Högmander
Artikkeli julkaistu alun perin Soundissa 2/2014