Huomenna 18. helmikuuta tulee kuluneeksi päivälleen kymmenen vuotta siitä, kun metallipioneeri Sentencedin pääasiallinen säveltäjä ja toinen toistaan mestarillisempia tunnelmia kitarastaan loihtinut Miika Tenkula menehtyi sairauskohtaukseen vain 34-vuotiaana – toisin sanoen aivan, aivan liian aikaisin.
En koskaan oppinut tuntemaan hieman ujolta ja syrjäänvetäytyvältä (alkuun) vaikuttanutta Miikaa kovin hyvin, mutta sain kuitenkin kunnian reissata Sentencedin herrojen kanssa niin Suomessa kuin Euroopassakin muutaman kerran, ja totuus ehti paljastua minullekin: sen lisäksi, että Miika oli poikkeuksellinen muusikko, oli hän ”oikeassa seurassa ja tuttujen kesken” myös mahtava seuramies.
Maaliskuussa 1974 syntyneen Miika Tenkulan muisto ei ole haalistunut menneen vuosikymmenen aikana miksikään – pikemminkin päinvastoin. Tämä ei tietenkään ole millään tavalla yllättävää, sillä biisinkirjoittajana hän kuului suomalaisen raskaan rockin mestaruussarjaan, sinne Tuomas Holopaisen, Alexi Laihon, Esa Holopaisen, Timo Tolkin, Juha Raivion, Ville Valon, Jari Mäenpään, Eicca Toppisen ja Henri Sorvalin rinnalle.
Muistan edelleen elävästi vuoden 1990 ja ensikosketukseni Sentencediin. Julkaisin tuolloin omaa heavy metal -fanzinea ja sain Sentencedin When Death Join Us -debyyttidemon arvostelukappaleen rumpali Vesa Rannalta. Nauha ilahdutti kovasti, sillä niihin aikoihin ulkomailta saapui tulvimalla mahtavaa underground-metallia esimerkiksi Deathin, Sepulturan, Bolt Throwerin, Darkthronen, Obituaryn, Morbid Angelin, Entombedin/Nihilistin ja Carcassin toimesta, mutta Suomessa oli niin sanotusti ”vähän hiljaisempaa”.
Mutta ei ollut enää kauan, sillä heti 1990-luvun alkajaisiksi rujoja päitään alkoivat nostaa muun muassa Amorphis, Impaled Nazarene, Beherit, Demigod, Convulse, Demilich, Funebre, Xysma, Disgrace ja moni muu.
Niin, ja Sentenced.
When Death Join Us sai vuonna 1991 seuraa Rotting Ways To Misery -demosta, ja esimerkiksi Suffocated Beginning Of Life -numeron kohdalla kuulijan oli helppo ymmärtää, että tuolloin vasta 16-17-vuotiaista kaveruksista koostunut Sentenced on matkalla jonnekin korkealle. Lahjakkuus oli niin ilmeistä.
Ja jonnekin korkealle yhtye myös päätyi.
Suuri kiitos tästä kuuluu Miika Tenkulalle, jonka eeppisestä sulkakynästä irtosi noin viidentoista vuoden aikana valtava määrä klassisia metallibiisejä. Samalla täytyy toki painottaa, että vaikka tämä kirjoitus onkin tehty Sentencedin alkuaikoina myös laulajana toimineen Miikan muistoa kunnioittaen, niin kenenkään ei pidä unohtaa bändin muita jäseniä, jotka olivat korvaamattomia omilla paikoillaan ja omissa rooleissaan. Sentenced oli pohjoispohjanmaalainen kaveriporukka, jolla oli (niin hyvässä kuin pahassakin) omat syvälle juurtuneet tekemisen tapansa ja oma musta huumorinsa – ja yhtyeen hieno tuotanto oli tämän kaiken ansiota ja seurausta.
Sentencedin hienon uran päätös on tietenkin oma lukunsa näinä ”comebackien luvattuina vuosina”. Kun ajan mittaan Muhokselta oululaistunut viisikko ilmoitti vuonna 2005 lopettavansa toimintansa The Funeral Album -teokseen ja sen jälkeiseen viimeiseen kiertueeseen, jokainen näitä muusikoita vähänkään tuntenut tiesi, mitä se tarkoittaa.
Se tarkoitti sitä, että mikäli halusi nähdä Sentencedin elävänä, oli paras ryhtyä toimeen. Kun viimeinen konfettitykin ammus kosketti Oulun ääriään myöten kansoitetun Teatrian lattiaa jäähyväiskonsertin päätteeksi lokakuun alussa 2005, tuli Sentenced samalla vaivuttaneeksi itsensä ikiuneen, ilman mahdollisuutta minkäänlaiseen paluuseen. Ikinä.
Ja millä tavalla se ikiuni laskeutui… Niin, katsokaapa taas kerran Teatrialla ikuistettu konserttitaltiointi Buried Alive, kitaristimestarin muistolle tai muuten vain. Tai katsokaan ainakin konsertin päättänyt End Of The Road. Miika onnistuu taikomaan kappaleen nerokkaaseen sooloon niin mielettömän latauksen, että kuulijan tehtäväksi jää vain ihmetellä omia pystyyn tärähtäneitä ihokarvoja ja selkäpiissä juoksevia jääkylmiä väreitä.
Eikä tässä yhteydessä tietenkään voi olla mainitsematta Miikan isoisänsä muistolle kirjoittamaa Mourn-kappaletta, jonka tunnelma on lohdullisessa surumielisyydessään aivan omaa luokkaansa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Mournista on toki mukautunut yhtä lailla Miikankin ”muistobiisi” – ja kappalehan soi myös Teatrian-konsertin outrona.
Päättyköön tämä kirjoitus lauseisiin, jotka kitaristi sanoi allekirjoittaneelle Muhoksella syksyllä 2006, vuoden päivät Sentencedin viimeisen konsertin jälkeen: ”Kappaleiden ideat lähtivät melkein aina hyvistä fiiliksistä. Ei sitä pysty toimimaan jos ahistaa. Mutta voihan se olla, että se aikaisempi paska olo välittyy pihalle juuri melodioina. Onhan se niin että kitaralla ne tunteet puretaan. Ei niistä osaa puhua.”
Miika, lepää rauhassa Muhoksen Kirkkosaaren hautausmaalla. Pitää käydä taas jonakin kauniina päivänä tervehtimässä.
Teksti: Timo Isoaho