Miten sujuu punkrock-veteraaneilta Pink Floydin tuotanto? The Damned kunnioittaa edesmennyttä jäsentään coverilla

Tuleva Not Like Everybody Else -coverlevy on omistettu maaliskuussa kuolleelle kitaristille Brian Jamesille.
4.12.2025 18:31

The Damned julkaisee 23. tammikuuta uutta tuotantoa. Esittelylistalla on coverlevy Not Like Everybody Else, ja tämä teos on omistettu yhtyeen aiemmin tänä vuonna kuolleelle kitaristille Brian Jamesille. Myös Lords of the New Church -yhtyeestä tuttu James menehtyi 6. maaliskuuta 74-vuotiaana.

Tulevalle coverlevylle on valittu biisejä muun muassa The Rolling Stonesilta, The Animalsilta sekä Pink Floydilta. Yhtye promotoi levyä näin ennakkoon julkaisemalla viimeksi mainitun yhtyeen tuotannosta napatun See Emily Play -kappaleen uuden tulkinnan. Biisin alkuperäinen versio ilmestyi vuonna 1967 ensin singlenä ja myöhemmin The Piper at the Gates of Dawn -albumin jenkkiversion avauskappaleena. Kuuntele The Damnedin versio Syd Barrettin tekemästä sävellyksestä alempaa:

YouTube video