Mitkä Metallica-levyjen kansikuvat ovat Lars Ulrichin suosikkeja? Vastaus löytyy muualta kuin 1980-luvulta

3.1.2019 22:51

Jos Metallican 1980-luvun albumit olivat sisällöltään ikimuistoisia, on niiden kansitaidekin jäänyt tiukasti raskaan rockin ystävien muistiin. Master of Puppetsin hautausmaa, And Justice for Allin särkynyt patsas ja Kill ’Em Allin verinen vasara ovat kaikki metallimusiikin perussettiä. Mutta yksikään näistä ei nouse kärkeen Lars Ulrichin omalla suosikkilistalla.

Maxim.com jututti Metallica-rumpalia ja kysyi muun muassa, minkä yhtyeensä albumin kansitaiteesta hän pitää eniten. Kahden kärkeen nousivat hieman yllättäen 1990-luvulla julkaistut Load ja Reload.

”En valitse mielelläni suosikkeja”, Ulrich tähdentää vastauksensa aluksi.

Loadin ja Reloadin kansikuvat ovat kuitenkin Andres Serranon upeita teoksia, ja niillä on aina erityinen sija sydämessäni. Rakastan hänen taidettaan, rakastan sitä kuvakieltä. Nuo kaksi ovat varmaankin suosikkini.”

Loadin kansikuva koostuu lehmän verestä ja taiteilija-Serranon omasta siemennesteestä. Reloadilla työvälineinä olivat veri ja virtsa. Huomionarvoista on, että James Hetfield kertoi vuonna 2009 Classic Rockin haastattelussa inhoavansa nimenomaan näiden kahden levyn kansitaidetta, koska ei pidä ”shokeeraamisesta shokeeraamisen vuoksi”.