Syksyllä järjestetään lupaavan tuntuinen konserttisarja. Ilta Sirkus Finlandiassa -konserteissa pääsee kuulemaan isojen artistien musiikkiesityksiä Sirkus Finlandian teltassa, ja tämähän on varsin tunnelmallinen ympäristö musisoimiseen. Varsinkin, kun tarjolla on peruskonsertista poikkeavia esityksiä.
29.9. sirkukseen saapuvat Samuli Edelmann sekä ruotsalainen näyttelijä Mikael Persbrandt (Beck, Hobitti-elokuvat). Edelmann esittää Vaiheet-albuminsa materiaalia, ja Persbrandt puolestaan tulkitsee Charles Bukowskin tekstejä. Soittopuolesta vastaavat muusikot Jukka Perko, Leri Leskinen, Matti Paatelma sekä Vantaan Viihdeorkesteri.
6.10. esiintymisareenalle astuvat Maarit ja Janna Hurmerinta. Tämä onkin ensimmäinen yhteiskonsertti äidiltä ja tyttäreltä, ja kummankin levyttämiä kappaleita on tarjolla. Lavalla ovat myös Sami Hurmerinta sekä Vantaan Viihdeorkesteri.
13.10. on vuorossa Tuure Kilpeläinen, joka esittelee Odotin näpyä, tuli laaka -albumiaan. 20.10. yleisön eteen astelee puolestaan Mikko Kuustonen uuden yhtyeensä kera.
Liput keikoille tulevat myyntiin 9. toukokuuta. Ennakkomyynti hoidetaan Ticketmasterin myyntikanavissa. Lippujen hinnat ovat alkaen 49 euroa. Konsertit järjestää Samuli Edelmannin ja Pete Eklundin perustama musiikkiyhtiö Has Been.