Megadeth-kippari Dave Mustaine heittää jälleen pientä piikkiä Metallican suuntaan tuoreessa haastattelussaan.
”Varmistin etten koskaan sanoisi ottaneeni lopareita, koska halusin ihmisten tietävän, että minut erotettiin epäreilusti, ja että en välittänyt siitä paskaakaan”, Mustaine sanoo Metallica-potkujaan The Shawn Ryan Showssa ruotiessaan. ”Emme ole välttämättä yhtä isoja kuin he. Helkkari soikoon, heidän isoin biisinsä Enter Sandman — käy tsekkaamassa Excel-bändi. Tarkasta heidän biisinsä Into the Unknown tai jotain. Kuulostaa melko tutulta.”
Mustaine viitannee Excelin vuoden 1989 ilmestyneeltä The Joke’s on You -levyltä löytyvään Tapping Into the Emotional Void -kappaleeseen.
Excel itsessään huomasi kappaleiden introjen samankaltaisuuden heti Enter Sandmanin ilmestyttyä vuonna 1991. ”Ei sitä oikein tiedä mitä ajatella asiasta”, yhtyeen laulaja Dan Clements kommentoi tuolloin Los Angeles Timesille.
Excelin huhuiltiin harkitsevan oikeustoimia Metallicaa vastaan 2000-luvun alussa, mutta asiasta ei lopulta kuulunut mitään.
Voit vertailla kappaleita itse alta.
Lue myös: ”Metallica on aina yrittänyt pidätellä minua” – Megadeth-pomo Dave Mustaine ampuu taas kovilla