Teosto-palkintoehdokkaat selvillä: Verneri Pohjola, Laura Moisio, Paperi T ja muut vuoden hienoimmat sävelteokset

17.2.2016 14:23

Pohjoismaiden suurimpiin taidepalkintoihin lukeutuvasta Teosto-palkintosta kisaavat tänä vuonna Pekko Käpin, Laura Moision, Paperi T:n, Verneri Pohjolan sekä Antti Auvisen teokset.

Viime vuonna Teosto-palkinnon voitti Mikko Hassisen Elektro GT. Aiempien vuosien voittajiin lukeutuvat muun muassa Risto, Anna Eriksson, PMMP, Asa ja Jonna Tervomaa.

Teosto-palkinnolla musiikintekijät ja -kustantajat ovat nostaneet esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia kotimaisia sävelteoksia. Tänä vuonna tunnustuspalkinto jaetaan 13. kerran.

Palkinto jaetaan 1–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle, ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa. Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia, ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa.

Palkintoehdokkaat on valinnut esiraati, johon kuuluivat tänä vuonna säveltäjä Pekka Kuusisto (esiraadin pj), päätoimittaja Mikko Meriläinen, toimittaja Kare Eskola, musiikintekijä Vilma Timonen, toimittaja Susanna Vainiola, toimittaja Tove Djupsjöbacka ja toimittaja Jaani Länsiö.

Palkinnon saajan valitsee ehdokkaiden joukosta kolmihenkinen jury, johon kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (raadin pj), Nelonen Median radioiden johtaja Sami Tenkanen ja viime vuonna Teosto-palkinnolla palkitun teoskokonaisuuden säveltäjä Mikko Hassinen. Päätös julkistetaan Musiikkitalon Ravintolassa torstaina 14.4. pidettävässä tilaisuudessa.

– Ehdolla oli monipuolisia teoksia, joita lähestyimme musiikkina, ilman genreajattelua, toteaa ehdokasteokset valinneen esiraadin puheenjohtaja Pekka Kuusisto.

– Työskentelyn aikana meille raatilaisille muodostui selkeä käsitys suomalaisen musiikin hyvästä tilasta ja olemme iloisia, että Teosto-palkintoa ei jaeta myyntilukujen perusteella, vaan taiteellisista ansioista. Teosto-palkinto juhlii sitä tosiasiaa, että miljoona kärpästä voi olla väärässä, Kuusisto jatkaa.
Esiraadin valitsemat Teosto-palkintoehdokkaat perusteluineen:

Pekko Käppi & K:H:H:L: Sanguis Meus, Mama!
Pekko Käpin, Nuutti Vapaavuoren ja Tommi Laineen sävellykset ja sanoitukset sekä Pekko Käppi & K:H:H:L-yhtyeen ja Jani Viitasen sovitukset levyllä Sanguis Meus, Mama!
”Pekko Käppi astui K:H:H:L-yhtyeen kanssa marginaalista askeleen kohti massoja ja tuli samalla korostaneeksi ainutlaatuisuuttaan. Ensimmäisestä jouhikon äänestä ja laulunsäkeestä lähtien kuulija pääsee omalakiseen maailmaan, jossa arkaainen blues ja mytologia käyvät iholle.”

Laura Moisio: Ikuinen valo
Laura Moision sävellykset, sanoitukset ja sovitukset sekä Jarno Takkumäen sävellys ja sovitukset levyllä Ikuinen valo
”Laura Moision kakkoslevyllä vähemmän on paljon enemmän. Moisio asettelee jokaisen musiikkielementin niin tarkasti, että pelkistetty ilmaisu murtautuu väkisin soittolistoille, ja tummankirkkaat tarinat tulevat kerrotuiksi.”

Paperi T: Malarian pelko
Henri Pulkkisen sanoitukset sekä Henri Pulkkisen, Niko Liinamaan, Miska Soinin, Roope Kinnusen, Kristo Laantin, Sandra Tervosen ja Juuso Malinin sävellykset ja sovitukset Paperi T:n levyllä Malarian pelko
”Paperi T tulee vaikuttamaan urbaanin rytmimusiikin saralla jatkossakin, mutta soolodebyytissä on pidäkkeetöntä erolevyn vimmaa, joka ei välttämättä toistu.”

Verneri Pohjola: Bullhorn
Verneri Pohjolan sävellykset levyllä Bullhorn
”Verneri Pohjola on perustanut musiikin keskelle itsenäisen alueen, jota suorituskeskeisen trumpetti-instrumentalismin normit eivät rasita. Uniikit ilmaisukeinonsa hän osaa sovittaa juuri oikeanlaisen ympäristöön.”

Antti Auvinen: Autuus
Antti Auvisen sävellys ja Harry Salmenniemen libretto kamarioopperassa Autuus
”Kun aiheena on väkivalta, häpeä ja hulluus, keinot valitaan sen mukaan. Auvinen ei armahda kuulijaa, mutta ilmaisu on seurattavaa, tehokasta ja sekä äänellisesti että kuvallisesti moni-ilmeistä. Vielä viikkoja kokemuksen jälkeen alitajunta toistelee Harry Salmenniemen tekstin kappaleita vielä viikkoja kokemuksen jälkeenkin.”

Lisää luettavaa