Tilannepäivitys Satyriconin ystäville: bändijohtaja Satyr kertoi terveydentilastaan sekä yhtyeen levysuunnitelmista

2.1.2018 09:47

Satyriconin kuulijakunta sai kuulla vuonna 2015 huonoja uutisia, kun yhtye ilmoitti, että bändin johtohahmolla Sigurd Wongravenilla on diagnosoitu aivokasvain. Satyr-nimellä paremmin tunnettu Wongraven ei kuitenkaan jäänyt toipilaaksi, vaan yhtye julkaisi viime syyskuussa menestyksekkään uutuusalbumin Deep Calleth Upon Deep.

Sen verran orkesterin suunnitelmat kuitenkin sotkeutuivat, että yksi projekti jäi välistä pois: Satyriconin oli alun perin määrä julkaista coverlevy ennen uusinta omaa albumiaan.

Blabbermouth uutisoi Satyrin haastattelusta israelilaisessa Met Al Metal -radio-ohjelmassa, jossa laulaja kertoi bändin harkitsevan coverlevyn työstämisen jatkamista. Lisäksi hän vakuutti terveydentilansa olevan parempi kuin vuosiin.

”Meistä olisi hauska jatkaa coverlevyn kimpussa. En kuitenkaan tiedä, milloin se tapahtuu, koska meidän täytyy todella haluta tehdä se – emme voi tehdä sitä vain siksi, että se sattui jäämään aikanaan kesken, vaan siksi, että todella tahdomme saada sen valmiiksi”, Satyr kertoo.

”Jätimme sen aikanaan hyllylle, koska sen tekeminen vei aikaa Deep Calleth Upon Deep -albumilta, joka oli mielestämme tärkeämpi projekti. Coverlevyn kaltainen juttu on mahdollinen silloin, kun elämässäsi on sellaiselle sopivasti tilaa. Kunhan se päivä koittaa, jatkaminen on ihan mahdollista.”

Satyr on aiemmin väläyttänyt, että coverjulkaisun nimeksi tulisi Formative Oddities ja mukana saattaisi olla ainakin Dead Kennedys -ikivihreä Holiday in Cambodia. Lisäksi mukana olisi black metalin sijaan folk-, rock- ja elektronista musiikkia

Mitä aivokasvaimeen tulee, Satyr vakuuttaa voivansa hyvin. Aikanaan diagnoosi säikäytti, mutta nyt laulaja tulee tilanteensa kanssa hyvin toimeen.

”Minulla ei siis ole syöpää, vaan suuri kysta aivoissa. Se on aiheuttanut paljon vaivoja”, Satyr kertoo haastattelussa.

”Jokaisen tielle osuu väistämättä töyssyjä. Ehkä oma henkinen tai fyysinen terveys kärsii, tai kenties sama käy jollekin perheenjäsenelle tai läheiselle. Se on valitettavaa, mutta niin käy ennemmin tai myöhemmin kaikille. Itse olen nyt saavuttanut sen pisteen, että pärjään oikein hyvin. Olen myös kiitollinen kaikesta tuesta, mitä olen saanut Satyriconin faneilta ympäri maailmaa.”