Satyricon julkaisi vasta uuden levyn, mutta bändillä on jo uusi, hivenen erilainen projekti mielessä

Miten mahtaa lähteä Satyriconilta Dead Kennedys?
3.10.2017 15:40

Satyriconin Deep Calleth Upon Deep -albumi saatiin vasta kauppoihin, mutta laulaja Sigurd ”Satyr” Wongravenilla kertoo jo seuraavista suunnitelmistaan. Hänen mukaansa yhtye aikoo palata studioon heti ensi vuonna, mutta seuraavaksi ei ole luvassa tavallista Satyricon-matskua.

Blabbermouth nimittäin kertoo, että Wongraven ja Kjetil ”Frost” Haraldstad aikovat palata cover-projektinsa äärelle. Kaksikon oli määrä tehdä lainabiiseistä koostuva albumi jo ennen Satyriconin uutuutta, mutta vuonna 2015 Satyrillä diagnosoitiin aivokasvain ja prioriteetit menivät uusiksi.

Coverlevystä on ennakkotietojen perusteella tulossa hivenen keskimääräistä kiinnostavampi, sillä mukaan ei ole tarkoitus laittaa ilmeisimpien vaikutteiden biisejä. Venomin, Black Sabbathin ja Bathoryn kaltaisen peruskauran sijaan albumille suunnitellaan kavalkadia folk-, rock-, punk- ja jopa elektronista musiikkia.

”Kun teemme sen levyn, sen nimeksi tulee Formative Oddities [”Muovaavat outoudet” tjsp – toim. huom.], koska siitä tulee juuri nimensä mukainen”, Satyr sanoi australialaismedia Heavyn haastattelussa.

Mukaan on ilmeisesti tulossa ainakin Dead Kennedysin Holiday in Cambodia, mikä nyt ei sinänsä ole vielä mikään kovin obskuuri tapaus, mutta mielenkiintoinen yhtä kaikki. Lisätietoja odotellessa voi kuunnella vaikka Satyriconin uutta omaa settiä:

Lisää luettavaa