Ville Valo muistelee HIMin varhaisia coverbändiaikoja – ”Se opetti meidät varastamaan parhaat osat”

Valo kertaa Metal Hammerissa omia ja HIM-yhtyeen musiikillisia vaikutteita.
11.5.2022 21:46

Viime vuosina matalampaa profiilia pitänyt Ville Valo on viime aikoina saanut paljon palstatilaa hiljattain julkaistun soolosinglen sekä alkuvuodesta 2023 julkaistavan sooloalbuminsa sekä sitä seuraavan kiertueen myötä. Myös Metal Hammer -lehti jututti Valoa ja pöydälle nostettiin myös luonnollisesti Valon entinen bändi, vuonna 2017 toimintansa lopettanut HIM. Valo puhui Metal Hammerille muun muassa HIMin varhaisvuosista sekä yhtyeen soundiin ja omaan musiikkimakuunsa vaikuttaneista esikuvista, erityisesti Type O Negativesta.

”Yksi ensimmäisistä keikoistamme tuli tuntemani paikallisen promoottorin kautta. Hän järjesti outoja cover-iltamia, joissa mielestäni Apocalypticakin soitti ensimmäisiä keikkojaan”, Valo muistelee.

”Meillä oli muutamia omia biisejä, mutta päätimme sen sijaan soittaa Type O Negativea. Apocalyptica soitti totta kai Metallicaa, yksi toinen bändi Rage Against the Machinea ja yksi Danzigia. Se oli siis täysi cover-ilta. Soitimme sellaisissa kahdesti ja kuulostimme itse asiassa aika hyviltä. Ainakin se opetti meidät varastamaan parhaat osat Type O:lta.”

”Tapasin (Type O Negative -nokkamies) Peter Steelen muutaman kerran, mutta emme koskaan tehneet sen lähempää tuttavuutta. Hän oli massiivinen kaveri sanan jokaisessa merkityksessä, kun hän seisoi siinä vieressäsi. Näin hänet kun soitimme ensimmäisiä festarikeikkojamme Saksassa. Kaikki oli minulle uutta ja muistan istuneeni cateringissä, mutten saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta sanoakseni hänelle mitään.”

Type O Negativen vaikutuksen HIMin soundiin kuulee aika selvästi, mutta HIMin pääasiallisena biisintekijänä toiminut Valo ammensi inspiraatiota myös hieman yllättävämmistä ja vähemmän ilmiselvistä suunnista.

”Soitin jazzia kun olin jotain 13-, 14-vuotias. Sitten innostuin vaihtoehtobändeistä kuten Jane’s Addictionista, Mr. Bunglesta ja Primuksesta. Sitä kautta pääsin sisälle death metaliin ja grindcoreen. Kaikki ne ovat tärkeitä, vaikka eivät kuulukaan minun musiikissani. Sieltä tulee se asenne, että musiikin pitää olla laimentamatonta ja todellista. Kuten black metal, se on parhaimmillaan kun ei tee kompromisseja”, Valo toteaa.

Lisää luettavaa