Voisiko HIM tehdä paluun? Ville Valo kommentoi asiaa Ilta-Sanomissa hivenen yllättävään sävyyn

Duncan Bryceland / Shutterstock / AOP

Ville Valo on tänään varsin runsaasti julkisuudessa, kun miehen uusi soolokappale Loveletting tuli julki. Kappaleesta on luvassa musiikkivideokin vielä tämän päivän aikana, palataan siihen sitten aikanaan. Mutta mitenkä on HIMin laita, vieläkö yhtye on Valon ajatuksissa?

HIMin jälkeen Valo on laulanut ensin Agentsin kanssa Baddingiä, ja nyt mies valmistautuu soolouraansa ja maailmankiertueeseen. Tekemistä ja suunnitelmia siis riittää, ja Valolla olisi satavarmasti kysyntää ihan sooloartistina, joka tekisi 45-vuotiaana erilaista musiikkia kuin parikymppisenä HIMin kanssa. Verrokkina esimerkiksi Vesala on ilmoittanut suoraan, että hänen vanha hittibändinsä PMMP on historiaa ja nykyään hän keskittyy aivan muihin kuvioihin.

Valo ei kuitenkaan ole yhtä valmis antamaan HIMin pysyä haudan levossa. Ilta-Sanomien haastattelussa Valo väläyttää, että bändi voisi palata vielä kuvioihin – ja todennäköisesti palaakin.

”Onko yksikään paluun tehnyt bändi ollut hyvä? Itse olen toivonut monen bändin paluuta, mutta pettynyt, kun palattuaan ne bändit ovatkin olleet haparoivia versioita siitä, mitä ovat parhaimmillaan olleet”, Valo pyörittelee mutta jatkaa:

”HIMin suhteen olen aina ollut sitä mieltä, että olisi nastaa soittaa vielä joskus yhdessä. Mutta ei vielä. Olimme yhdessä teineistä keski-ikään, kasvoimme yhdessä.”

Eli katsotaan nyt, milloin HIM tekee Tehosekoittimen tavoin paluun kesäfestareiden päälavoille. Valon uuden biisin voi kuunnella esimerkiksi alapuolella olevasta linkistä Soundin soittolistalta.