Artisti: Type O Negative

Kumpi allekirjoitti levydiilinsä verellään, Peter Steele vai Till Lindemann? Testaa, tunnistatko laulajiin liitetyt legendat

Tällä päivämäärällä on syntynyt maailmaan parikin kovaa laulajaa, kun sekä Till Lindemann että Peter Steele ovat päästäneet ensiparkaisunsa 4. tammikuuta. Lindemann täyttää tänään komeat 55 vuotta, ja mikäli kohtalo olisi suonut toisin, Peter Steelellä olisi tullut tänään mittariin 56 vuotta.

Turha sitä on kiistää: kaikkihan me olemme miettineet miltä Whamin jouluklassikko kuulostaisi Type O Negativen versioimana – noh, vastaus on tässä

Joulu ei oikein tunnu joululta ilman Wham!-orkesterin Last Christmas -klassikkoa, eihän? Mutta mitäpä jos jossakin vaihtoehtoisessa ulottuvuudessa saman kappaleen olisikin tehnyt tunnetuksi eräs hivenen tummempisävyisestä tunnelmoinnista tuttu newyorkilainen goottimetalliyhtye?

Brooklynin pikimusta humoristi – Peter Steelen poismenosta viisi vuotta

Type O Negativen järkälemäinen keulahahmo Peter Steele kuoli päivälleen viisi vuotta sitten, 14.4.2010. Muistellaksemme 48-vuotiaana kuollutta Steeleä julkaisemme nyt uusintana Timo Isoahon kirjoittaman Minun tähteni -sarjan jutun puolentoista vuoden takaa. Type O Negative
 – Brooklynin pikimustat humoristitTeksti: Timo IsoahoJulkaistu alun perin Soundissa 11/2013 Tuokion päätteeksi mustavihreään pukuun sonnustautunut taiteilija jo pyysikin minut vierailulle Brooklynin-kotiinsaElettiin vuoden 1999 ensimmäisiä päiviä. New Yorkin talvinen iltapäivä oli jo…