Vuosien varrella erilaisissa produktioissa ja projekteissa toiminut ohjaaja/kuvaaja/leikkaaja Toni Haaksiluoto on jälleen kaivellut arkistojaan ja löytänyt lisää HIM-aiheista materiaalia meidän kaikkien iloksemme.
Tällä kertaa kyseessä on kooste kahdesta eri haastattelusta, joissa keulahahmo Ville Valo ja basisti Mikko ”Mige” Paananen käyvät läpi yhtyeen musiikkivideotuotantoja ja muistelevat Los Angelesin reissuaan, jolla Jackassista tuttu Bam Margera teki yhtyeelle videon. Niin ja puhutaanpa videolla myös ulosteen palamisherkkyydestä sekä käyttämisestä rakennusaineena. Että sellaista. Videon pariin pääset tuosta ylempää.
Tästä pääset puolestaan Haaksiluodon aiemmin julkaiseman pätkän pariin, joka sisältää kuvamateriaalia bändin Tavastian-keikalta vuodelta 2001 sekä Juho Juntusen kirjoittaman Synnin viemää -kirjan julkaisutilaisuudesta vuodelta 2002.
Haaksiluoto on ladannut Youtube-kanavallaan myös muita mielenkiintoisia välähdyksiä menneestä, kuten Slipknotin ensimmäiseltä Suomen-keikalta, The Rasmus -yhtyeen F-F-F-Falling -videon kuvauksista, PMMP:n keikoilta sekä Children of Bodomin Everytime I Die -musiikkivideon kuvauksista.